Maaraselle paikka Pekingin telinevoimisteluihin

Voimistelija Annamari Maaranen kasvatti sunnuntaina Stuttgartin MM-kisoissa Suomen olympiajoukkueen kokoa yhdellä. Maaranen sijoittui neliottelun karsinnassa 75:nneksi ja varmisti täten henkilökohtaisen paikan Pekingin olympialaisiin.

Kaiken kaikkiaan Pekingin naisten telinekisoihin pääsee 98 voimistelijaa. Maaranen pääsi kisoihin käytännössä 92. voimistelijana. Näin tilanteen laski naisten telinevoimistelun lajipäällikkö Satu Murtonen.

- Iloinen yllätys että hän saavutti paikan, Murtonen luonnehti puhelimitse kisapaikalta Stuttgartista.

Murtonen kertoi, että Maarasen olympiapaikkaan uskottiin ja sitä toivottiin.

- Mikään iso yllätys se ei ollut, Murtonen pohdiskeli.

Pekingin olympialaisiin saa täyden joukkueen eli kuusi voimistelijaa MM-kisojen joukkuekisan kärjestä 12 joukkuetta (USA, Kiina, Romania, Venäjä, Italia, Britannia, Ranska, Brasilia, Ukraina, Saksa, Australia ja Japani). Joukkuekisassa sijoille 13-15 tulleet saavat kaksi voimistelijaa ja sijoille 16-18 tulleet yhden voimistelijan.

Siten pelkän joukkuekilpailun perusteella paikkoja jaetaan yhteensä 81. Tämän jälkeen jaetaan 4-ottelun tulosten perusteella yhdeksän paikkaa niille voimistelijoille, jotka eivät edusta sijoille 1-18 sijoittuneita joukkueita. Maaranen ei vielä mahtunut näiden yhdeksän joukkoon.

Maarasen olympiapaikan varmistaa käytännössä se, että paikat 91-94 on varattu telinefinaalien voittajille, mutta koska nämä edustavat jo niitä maita jotka olivat joukkuekisassa sijoilla 1-18, paikat menevät muille, mm. Maaraselle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat