M-realin yt-neuvottelut päättyneet kolmella paikkakunnalla

Julkaistu 04.04.2007 17:37(Päivitetty 08.04.2007 11:08)

Neuvottelut etenevät eri tahtiin eri paikkakunnilla. M-Real on ilmoittanut, että se ei aio sulkea kokonaisia tehtaita.

Hienopaperi- ja kartonkiyhtiö M-real on saanut yt-neuvottelut päätökseen kolmella paikkakunnalla. Seitsemän tehtaan neuvottelut ovat vielä kesken.

M-real ilmoitti helmikuun alussa, että se aloittaa yt-neuvottelut 600 työpaikan vähentämiseksi Suomessa.

Tehtaat tiedottavat neuvottelutuloksista itsenäisesti. Tänään varmistui, että Rautjärven Simpeleen tehtaalta vähenee noin 70 työntekijää. Simpeleellä työskentelee 420 työntekijää ja alunperin yt-neuvottelujen tavoitteena oli 112 työpaikan vähennys.

M-real valmistaa Simpeleellä taivekartonkia ja elintarvikepakkauksia.

Pääluottamusmies Tuure Narsakka kertoo, että Simpeleellä jatketaan paikallisesti neuvotteluja, joilla pyritään sopeutumaan tilanteeseen.

- Tavoitteena on, että vuoden 2009 alussa jatketaan 350 henkilön voimin mahdollisimman vähäisin vaurioin. Iäkkäämmillä työntekijöillä on jo halua siirtyä eläkkeelle ja vuosia jatkuneiden neuvotteluiden takia turnausväsymystä, Narsakka sanoo.

Yt-neuvottelut sujuivat pääluottamusmiehen mukaan hyvässä yhteistyössä työnantajan kanssa.

Kirkniemi ja Kaskinen päätökseen

Yt-neuvottelut M-realin Kirkniemen tehtaalla Lohjalla ja Kaskisissa ovat päättyneet jo aikaisemmin. Kirkniemestä vähenee 57 henkilötyövuotta ja Kaskisista yksi.

Neuvottelut ovat kesken Kemin, Äänekosken, Kankaan ja Joutsenon tehtailla. Myös Kyröskoskella ja Tampereen Lielahden ja Takon tehtailla neuvotellaan vielä.

M-real kertoi neuvottelujen alkamisen yhteydessä, ettei se ole sulkemassa kokonaisia tehtaita. Yhtiö kertoi pyrkivänsä vähennyksiin eläke- ja tukijärjestelyjen avulla.

Satojen työpaikkojen karsinta liittyy M-realin tehostamisohjelmaan, jolla yhtiö tavoittelee 40 miljoonan euron tulosparannusta. M-real on luvannut kertoa kootusti yt-prosessin päättymisestä, kunhan kaikki neuvottelut ovat päättyneet.

Metsäliitto-konsernin tytäryhtiö M-real teki viime vuonna yli 400 miljoonan euron tappion, kun toissa vuonna tappiota kertyi reilut 100 miljoonaa.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Talous