Kaikkien aikojen lyöjäkuningas Sami Joukainen vahvistaa ensi kaudella miesten Superpesiksessä Joensuun Mailan joukkuetta.
Seitsemän viime kautta Kouvolan Pallonlyöjissä puurtaneen Joukaisen sopimus on kahden vuoden mittainen.
Riihimäen Pallonlyöjistä alkaneen pitkän pääsarjauransa aikana Joukainen on pelannut eri seuroissa yhteensä 463 runkosarjaottelua ja lyönyt urallaan yli tuhat juoksua.
Ensi kaudella Joensuun Mailan pelinjohtajana toimii kahdeksan Suomen mestaruutta pelaajana ja kolme pelinjohtajana voittanut Janne Vuorinen. Hän teki vastaavaa työtä viimeksi Oulun Lipossa kausilla 2009-2010.
Vuorisen lisäksi joensuulaisten pelinjohto- ja valmennustiimiin liittyy kiteeläislähtöinen kakkospelinjohtaja Petri Pennanen. Joukkueen valmentajia ovat Mikko Pirhonen ja Anssi Liimatta.