Heintaipaleen Luomutilalla Sysmässä valmistetaan todella harvinaista herkkua, jota ei suurten meijeriyhtiöiden valikoimista löydy. Päijäthämeessä tehdään aitoa luomukermajäätelöä perinteisellä visparilla, ja oman tilan luomumaidon "lisäaineena" käytetään ainoastaan luomukananmunia. Kotimainen luomujäätelö on ainakin toistaiseksi lähinnä eteläsuomalaisten etuoikeus, sillä Heintaipaleen kylmää herkkua tehdään vain noin tuhat litraa vuodessa. Sysmän lisäksi luomujäätelöä on myynnissä yksittäisissä kaupoissa mm. Heinolassa, Lahdessa ja Helsingissä.
Vähittäiskauppoja varten luomujäätelöä pakataan pieniin annospikareihin ja puolen litran pakkauksiin. Kovin suuriin pakkauksiin luomujäätelöä ei tilan isännän Erkki Laaksosen mukaan kannata laittaa, koska hinnanero tavanomaiseen jäätelöön kasvaa liian suureksi.
Tutun vaniljanmaun ohella Heintaipaleen luomujäätelöä on saatavilla myös lakanmakuisena sekä eksoottisempina versioina eli porkkanalla ja carob-maulla maustettuna. Carob-jäätelö saa arominsa johanneksenleipäpuujauheesta, ja sen maku muistuttaa hieman suklaata. - Kun aloitimme luomujäätelön valmistuksen kuusi vuotta sitten, ei saatavilla ollut luomukaakaota, joten suklaanmaun vastineeksi tuli carob. Luomuporkkanoita taas on helppo kasvattaa omalla tilalla, ja alkuvaiheen kokeilujen jälkeen syntyi sopivasti maistuva porkkanajäätelö, Laaksonen kertoo.
Kolmasosa maidosta jalostetaan tilalla
Heintaipaleen Luomutilalla on yhteensä 15 luomulehmää, jotka lypsävät vuoden mittaan noin 90 000 litraa maitoa. Vuonna 1995 tilan isäntä ja emäntä Eija Laaksonen päättivät kokeilla itse luomutuotteiden jalostamista, koska tila sattuu sijaitsemaan syrjässä meijerin luomukeruureitiltä, ja luomumansikkien maito päätyi siksi tavanomaisen maidon tankkeihin. - Maidosta noin kolmasosa jalostetaan nykyään omalla tilalla, mutta kaksi kolmasosaa menee yhä meijeriin ja tavanomaisen maidon joukkoon, Erkki Laaksonen huomauttaa.

