USA 2007. Ohjaus: Kevin Lima. Käsikirjoitus: Bill Kelly. Kuvaus: Don Burgess. Leikkaus: Gregory Perler, Stephen A.Rotter. Musiikki: Alan Menken, Stephen Schwartz. Tuotanto: Barry Josephson, Barry Sonnenfeld. Pääosissa: Amy Adams, Patrick Dempsey, Rachel Covey, James Marsden, Susan Sarandon. Kesto: 109 min. Levittäjä: Buena Vista.
Lumottu yhdistää aineksia Disneyn animaatioklassikoista ja romanttisen komedian nykypäivän New Yorkissa. Tarinan keskushenkilö Giselle (Amy Adams) elää Andalasian kuningaskunnassa ja on juuri menossa naimisiin unelmiensa prinssin Edwardin (James Marsden) kanssa. Paha kuningatar, joka on myös Gisellen ilkeä äitipuoli (Susan Sarandon), häätää kuitenkin neidon turvallisesta satumaailmasta keskelle Manhattanin kaoottista Times Squarea. Samalla Giselle muuttuu animaatiohahmosta oikeaksi ihmiseksi, yllään kuitenkin yhä pitsejä ja hörhelöitä pursuava hääpukunsa.
Pöllämystyneen Gisellen tielle osuu komea asianajaja Robert (Patrick Dempsey) tyttärineen, joiden elämään tämä sattuman sanelemana juuttuu. Satumaailman logiikka, nuoren naisen pohjaton naiivius ja odottamattomat lauluun puhkeamiset panevat isän ja tyttären päät pyörälle. Satujen taika toimii myös New Yorkissa, vaikka Giselle saakin siivousapureikseen kaupungin pulut, torakat ja rotat, herttaisempien eläinten puutteessa. Giselle ei kykene ymmärtämään uuden oudon maailman sääntöjä ja tapoja. Yhtä vaikea Robertin on suhtautua Giselleen hyväntahtoisena ja herttaisena naisena; helpompaa on nähdä tämä mielenterveydeltään vinksahtaneena. Elokuvan huumori perustuu paljolti näihin ristiriitoihin.
Amy Adamsin tulkitsemasta Gisellestä olisi helposti saattanut tulla ohut ja typerä vitsi, mutta Adams tasapainoilee hienosti pöyristyttävän sinisilmäisyyden ja vastustamattoman sydämellisyyden välillä. Hän on samanaikaisesti sekä ihastuttava että sietämättömän ärsyttävä. Ovathan satuhahmot usein hölmöjä ja silti rakastettavia. Adams hallitsee myös hyvin fyysisen näyttelemisen: hän on jatkuvasti sopivassa määrin jäykkä ja teatraalinen. James Marsdenin näyttelemä miehekäs mutta tyhjäpäinen prinssi on mainiosti täysin pihalla oikeasta elämästä – hänen eleilleen ja käytökselleen on tilaa ainoastaan fiktiossa. Greyn anatomiasta tuttu Patrick Dempsey on Gisellen tempauksia katsellessa varsin ilmeetön, mutta on hänessä karismaa.
Viittaukset muihin elokuviin ja niiden ivaaminen ovat Shrekin jälkeen jääneet elokuviin. Viittausbongareille Lumottu on mannaa. Siinä on sekä suoria että vaikeammin havaittavia piilotettuja viitteitä aiempiin Disney-elokuviin. Lumotun asenne klassisten satujen korneilta tuntuviin käänteisiin ja imelyyteen on lempeä: poissa on kaikki kyynisyys ja pilkka. Toisaalta ideoita olisi voitu hyödyntää rikkaamminkin, mutta hyvä näin. Laulunumerot ovat kunnianosoituksia vanhoille Disney-klassikoille. Äänensä menettäneen Pip-oravan nokkela pantomiimi tarjoaa makeat naurut. Hiukan liian pitkäksi venähtävä loppu myötäilee Disney-satujen loppuja, joissa kaikille käy hyvin.
Teksti: Minna Karila