Kuka omistaa lumen? Kun se on irtaimena ilmassa, se ei kuulu kenellekään. Mutta kun lumihiutale laskeutuu maahan omistusoikeus syntyy. Näin toteaa ympäristö- ja energiaoikeuden professori Aki Ekroos.
Ekroos on pohtinut lumen oikeudellista asemaa blogissa. Toki hieman pilke silmäkulmassa, joskin juristeilla tämä on vain aavistuksenomainen pilke.
Kun lumi siis laskeutuu maahan, se on kiinteistön ainesosa ja kuuluu omistajalle. Tämä voi halutessaan irrottaa ja luovuttaa toiselle. Lumipulan yllättäessä lumella voisi olla positiivistäkin arvoa maanomistajalle, mutta useimmiten se aiheuttaa vain kustannuksia.
Kun lumi sulaa maanomistaja menettää omistusoikeutensa, koska vesilain nojalla omistaja ei omista pohjavettä tai vesistön vettä vaan vallitsee sitä.
Koska lumi on maanomistajan omaisuutta, sitä ei saa viedä toisen alueelta ilman tämän lupaa. Kyse voisi olla rikoslaissa rangaistavaksi säädetystä hallinnan loukkauksesta. Tosin tässä tapauksessa oikeus joutuisi ensin ratkaisemaan onko lumi pykälän tarkoittamaa irtainta omaisuutta. Professori Ekroos pohtii, että maasta irrotettuna lumi täyttäisi irtaimen omaisuuden käsitteen.
Talviaikaa lumesta on kuitenkin ylitarjontaa ja olennaisemmat kysymykset liittyvät lumen siirtämiseen toisen alueelle.
Perussääntö on yksinkertainen: lunta ei saa viedä toisen alueelle ilman tämän lupaa. Jos tämän tekee, voi syyllistyä samaan hallinnan loukkaukseen kuin lunta viedessään. Hallinnan loukkaus kieltää toisen pihan käyttämisen kulkutienä, toisen maan rakentamisen, sen kaivamisen ja käytön muulla tavalla.
Ekroos toteaa, että lumen kasaaminen toiselle maalle on nimenomaan tätä ”muulla sen kaltaisella tavalla” –tyyppistä hallinnan loukkausta. Tosin pykälän toisessa momentissa todetaan, että hallinnan loukkauksen ei pidetä tekoa, josta on aiheutunut vain vähäinen haitta.
Ekroosin mukaan puhdasta lunta ei voi tulkita jätteeksi, vaikka jätelain 5 § määrittelee sen joustavasti: aine tai esine, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä.
