Lukupiirissä luetaan keskustelua herättäviä kirjoja! Esittelemme viikoittain lukemisen arvoisen kirjan, jonka voit voittaa omaksesi.
Lukupiiri: Sherlock Holmesin arvoinen mysteeri
Julkaistu 16.09.2012 09:36(Päivitetty 05.11.2013 13:09)
Lukupiirissä luetaan keskustelua herättäviä kirjoja! Esittelemme viikoittain lukemisen arvoisen kirjan, jonka voit voittaa omaksesi.
Kirja: Kuolema Sherlock-seurassa
Kirjailija: Graham Moore
Kustantaja: Atena
Helmiä: 3
Kenelle: Sherlock Holmesin faneille, harrastelijaetsiville ja dekkareiden ystäville
Nappasin käteeni Graham Mooren uutuusteoksen, Kuolema Sherlock -seurassa, sillä olen kuuluisan salapoliisilegendan suurfani. Ja vaikka suosikkini ei kirjassa sinänsä seikkailekaan, tempaisi tarina heti mukaansa ensimmäisistä luvuista lähtien. Mitäpä olisi jännitystarinan alku ilman salaperäisiä murhia…
Maailman rakastama Sherlock Holmes on kuollut. Salapoliisin on murhannut hänen oma luojansa, kirjailija Arthur Conan Doyle.
Nykypäivän New Yorkissa kuolee tunnettu sherlockisti Alex Cale. Hänen kuolemastaan kiinnostuu alan asiantuntija Harold White.
Tarina kulkee kahdessa aikatasossa; 1900-luvun alussa Doyle joutuu murhayrityksen kohteeksi ja sekaantuu sarjamurhaajan ajojahtiin; vuonna 2010 Harold White selvittää mitä tapahtui hänen ihailemalleen sherlockistille ja tämän löytämälle, Doylen salaisuudet paljastavalle, päiväkirjalle. Molempia miehiä piinaa mysteeri, josta tulee heille suorastaan pakkomielle.
Moore lupaa selvittää kirjassaan mitä Doylelle tapahtui Sherlock Holmesin kuoltua, ”suuren katkon” aikana, ja mikä sai kirjailijan tarttumaan taas kynään lähes kymmenen vuotta myöhemmin ja jatkamaan Holmes-tarinoita.
Rakastin erityisesti tarinan Viktorian aikaista Lontoota ja sen tapahtumia. Holmesia syvästi vihaava Doyle päättää lopulta päästä eroon kuuluisasta salapoliisista nakkaamalla hänet Reichenbachin putoksilta alas, mutta ei ymmärrä minkälaisen surun saa aikaan englantilaisten keskuudessa.
Tiedättekö, sain kirjeen omalta äidiltäni. Hän pyysi – tietäen varsin hyvin, että teen mitä tahansa hän ikinä minulta pyytää – hän pyysi, että signeeraisin kirjan hänen naapurilleen Beattielle Sherlock Holmesin nimellä. Voitteko kuvitella? että kirjoittaisin Holmesin nimen oman nimeni sijasta! Äiti puhuu kaikille ikään kuin hän olisi Holmesin äiti eikä minun. Eih! -Arthur Conan Doyle
Samalla kun maailman suree fiktiivisen salapoliisin kuolemaa itse kirjailija alkaa yhdessä parhaan ystävänsä, tulevan Dracula-teoksen luojan, Bram Stokerin kanssa selvittää kuka murhaa nuoria naisia hämyisessä West Endissä.
Siinä missä kirja on mielikuvituksellinen katsaus Arthur Conan Doylen mielenmaailmaan sekä Lontoo ilmapiiriin vuosituhannen vaiheessa, jää nykypäivän salapoliisityö hieman sen varjoon, vaikka perustuu tositapahtumiin. Modernit juonenkäänteet ovat saaneet inspiraationsa vuonna 2004 menehtyneen kuuluisan Doyle-asiantuntijan, Richard Lancelyn Greenin, selvittämättömästä kuolemasta.
Kirjassa samankaltaista tapausta tutkii amatöörietsivä Harold White, joka etsii samalla kuumeisesti Doylen kadonnutta päiväkirjaa apunaan toimittaja Sarah Lindsey.
Aika merkillistä tämä tällainen, salapoliisityö. Ihan kuin siitä tulisi itse itsensä oikeuttava ja itseään ylläpitävä kone. Sitä löytää johtolangan, päättelee siitä yhtä ja toista ja seuraa sitten päätelmäänsä kohti seuraavaa johtolankaa. ja sitä seuraavaa. Ja ehkä me edistymmekin jollain lailla, tai ehkä salapoliisina oleminen on kuin olisi jäänyt ansaan ikiliikkujaan. -- Harold White
Ironista on, että Doylen tappama Holmes on tarinan mielenkiintoisin salapoliisi. Mooren tekstin ja mielikuvituksen ansiosta Arthur Conan Doyle herää henkii ja hänessä on hieman särmääkin, mutta nykyajan sankarissa – surkuhupaisassa Haroldissa – ei ole mitään charmia. Olisin mieluusti jäänyt 1900-luvulle kahden viktoriaanisen kirjailijan seuraan, joista Bram Stokerin sarkastinen hahmo jäi mieleeni varsin eläväisesti.
Hän on sinun, aina kuolemaan asti. Uskoitko tosissasi, että hän olisi kuollut ja kupattu, kun kirjoitit ’Viimeisen tapauksen’? Luulen, että olet koko ajan tiennyt hänen palaavan. Mutta siinä vaiheessa, kun otat kynäsi ja jatkat, ota tästä neuvosta vaari: Älä tuo häntä tänne. Älä tuo Sherlock Holmesia sähkövalojen loisteeseen. Anna hänen jäädä kaasulampun salaperäiseen ja romanttiseen lepatukseen. -- Bram Stoker
Kuten innoittajansakin tarinoissa, Kuolema Sherlock seurassa -juonta vaivaavat välillä pienet epäloogisuudet, harppaukset mielleyhtymissä ja lapselliset juonenkäänteet, ja Mooren teksti on aika ajoin kuin suoraan elokuvakäsikirjoituksesta.
Haroldin katse aloitti vaeltamisen sijaamattomasta vuoteesta ja tyynyistä, jotka oli kiskottu pois päällisten sisältä. Hänen katseensa siirtyi työpöytään ja khakinväriseen hotellipuhelimeen, jonka kuuloke oli siirretty pois paikoiltaan: punainen viesteistä kertovat valo välkkyi verkkaisessa rytmissä, jokseenkin samassa kuin Haroldin hengitys. Sitten katse vaelsi nojatuoliin ja siihen kuuluvaan jalkajakkaraan, joiden päällä oli levällään lisää papereita, arkihousut ja muutama kirja. Ja lopuksi lattialla lojuvaan Alex Calen ruumiiseen.
Kirja on kuitenkin ehdoton lukuelämys kaikille Holmes-faneille, jotka saattavat tunnistaa itsensä päähahmosta ja voivat naureskella kirjan sisäpiirivitseille. Lukijan ei kuitenkaan tarvitse tuntea Holmes-tarinoita tempautuakseen mukaan tarinaan, vaikka tietyt viittaukset todennäköisesti menevätkin yli hilseen. Toivottavasti juuri se innostaa lukjoita sukeltamaan myös Holmesin ja Watsonin maailmaan.
Teksti: Leena Salo
Kuva: Atena