Lukupiiri: Naisena olemisen taito – riemunkirjavaa ja raisua feminismiä

Nimi: Naisena olemisen taito
Kirjailija: Caitlin Moran
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Helmiä: 4
Kenelle: Feministeille, feministinaluille, antifeministeille, naisille ja miehille – karvoihin katsomatta

“Minä en ole feministi”, julistin tärisevin käsin äidinkielenaineeni ensimmäisessä lauseessa nuoren, loukatun naisen vimmalla. “En minä vihaa miehiä. Minä pelkään heitä.”

Feminismiin liittyi tuolloin ainoastaan negatiivisia assosiaatioita: vihaa, räyhää, palavien rintaliivien katkua. Vihaisia naisia, naisia vihaavia miehiä. Kieltäydyin kunniasta otattaa feministin leimaa otsaani, vaikka en tuolloin edes tiennyt mitä tuo karmivalle haukkumasanalle maistuva kummajainen loppupeleissä tarkoittikaan.

Tässä onkin näppärä tapa selvittää, oletko feministi. Työnnä käsi housujen kauluksesta sisään.

a) Onko sinulla vagina?

b) Haluatko päättää mitä sillä tehdään?

Jos vastasit myöntävästi molempiin kysymyksiin, niin onneksi olkoon! Sinä olet feministi!

Teos Naisena olemisen taito on räväkän ja rääväsuisen mediapersoona Caitlin Moranin julistus, joka on samalla kaiken kattava kertomus joka ikisestä kerrasta, kun hänellä on ollut vähän – tai ei mitään – tietoa siitä, miten olla nainen. Moranin henkilökohtainen historia taipuu yleisiksi epäkohdiksi ja feministisiksi kysymyksiksi.

Hyvät naiset, ottakaa ihan rauhallisesti. Teidän ei tarvitse maistaa omaa kuukautisvertanne tänään. Ei minun vahtivuoroni aikana. On kuitenkin yksi asia, jonka kehotan tekemään. Sanokaa: ”Olen feministi.” Vielä parempi on, jos nousette tuolille ja huudatte: ”MINÄ OLEN FEMINISTI!” Ihan vain siksi, että minusta on paljon jännittävämpää, jos nousette tuolille.

Tämä nainen isolla ännällä on kirjoittanut riemunsekaisin tuntein feministisen manifestin aina ruostetta tihkuvista, tuskallisista kuukautisista vieläkin tuskallisempaan kokemukseen – korkokenkien käyttämiseen. Alakerran karvoituksesta synnytyskipuihin. Flirttailusta. Roolimalleista. Lady  Gagasta. Strippiklubien naisista. Kielisuudelmien opettelusta. Partaterien kavaluudesta. 2000-luvun alushousuanoreksiasta. Ja siitä, kuinka Moranin entinen ihastus kysyi, onko hänen lempinimensä ollut koulussa Läski. Ei. Se oli Ihra.

Sitä tietysti voisi viettää loppuelämänsä pähkäilemällä takareisiensä muhkuraisuutta, vatsansa tynnyrimäistä turpeutta, ja sitä miten juostessa voi tuntea pakaroidensa paukkuvan toisiaan vasten kuin kaksi palloa verkkokassissa. Se kuitenkin edellyttää alitajuista oletusta siitä, että jossain joutuu astumaan alasti ihmisten eteen pisteytettäväksi — NIIN EI TULE TAPAHTUMAAN ELLEI AIO OSALLISTUA AMERIKAN HUIPPUMALLI -KILPAILUUN.

Naisena olemisen taito -teoksessa ei sanoja, kielikuvakukkasia tai huutomerkkejä säästellä. CAPS LOCK on jäänyt Naisena olemisen taito -teoksessa pariinkin otteeseen pohjaan, mutta nuo isokirjaimiset sanahirviöt eivät aiheuta ärsytystä, pelkoa tai vihaa.

Ne naurattavat.

-- sillä NAISET EIVÄT KEKSINEET PÖLYÄ. TAHMEA MÖNJÄ, JOKA KERTYY KATTILAAN EI TULE NAISTEN VAGINOISTA. ESTROGEENI EI SOTKE LAUTASIA TOMAATTIKASTIKKEESEEN, KALAPUIKKOMURUSIIN JA PERUNAMUUSIKLÖNTTEIHIN. MINUN KOHTUNI EI KIPAISSUT YLÄKERTAAN JA HEITTÄNYT KERSOJEN VAATTEITA PITKIN LATTIOITA JA KLÄHMINYT HILLOA KAITEESEEN. EIVÄTKÄ MINUN TISSINI OLE AJANEET MAAILMAN TALOUTTA KRIISIIN JA PAKOTTANEET NAISIA TÖIHIN.

Omaelämäkerrallinen huutomerkkien huohottaja on oikea synninpäästö omille kiusaannuttaville ja hämmentäville kokemuksille siitä, mitä kaikkea naiseuteen sekä naiseksi kasvamiseen liittyy.

Minun puolisoni on punasilmäinen mutta pysyy lujana, aivan kuten kahden synnytyksen ja keskenmenon aikanakin. Hän esitti erittäin merkittävän kantansa asiaan jo vuosia sitten: ”Tuntuu älyttömän epäreilulta, että jotta me voisimme lisääntyä, sinun pitää kestää koko tämä… paska.”

Myös vaietut asiat, joista edes naiset eivät keskenään puhua pukahda – omien päiväkirjojensa sisällöstä ja siitä, ovatko he elämänsä aikana itse tehneet aborttia – käy Moran läpi omien kokemuksiensa kautta.

Luettuani Caitlin Moranin Naisena olemisen taito -teoksen uskallan vihdoin myöntää sen: minä olen feministi. Eikä minulla ole mitään pelättävää.

Teksti: Katri Koskinen

Kuva: Schildts & Söderströms