Lukuisia tappeluita ja nyrkin iskuja Tampereen ja Jyväskylän yössä

Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo lukuisista tappeluista ja pahoinpitelyistä viime yön aikana alueellaan. 

Jyväskylässä tapahtui eilisillan ja yön aikana ainakin kaksi pahoinpitelyä. Satamakadulla tuntematon mies löi useamman kerran kasvoihin 43-vuotiasta miestä. Mies vietiin keskussairaalaan tarkastettavaksi, pahoinpitelystä lohkesi hammas ja silmäkulma turposi. Jyväskylän satamassa sijaitsevassa ravintolassa taas 29-vuotias mies löi kasvoihin 32-vuotiasta miestä. Lyöjä vietiin poliisiasemalle pahoinpitelystä epäiltynä. 

Tampereella ja Kangasalassa taas on tapahtunut viime vuorokauden aikana useita pahoinpitelyitä ja jopa tappeluita.

Yksi tappelu tapahtui tamperelaisessa yökerhossa, missä nuori, 22-vuotias mies oli mennyt kahden riitelijän väliin. Hän oli saanut nyrkistä useamman kerran osuman kasvoihinsa. Tuntemattomaksi jäänyt, kalju nahkatakkinen mies poistui Laukontorin suuntaan. Toinen tappelu tapahtui niin ikään Tampereella. Tappelu alkoi tanssilattialla tapahtuneen tönimisen seurauksena. Osapuolina olivat 29-vuotias ja 32-vuotias mies. 

Kangasalassa baarin edustalla syntyi tappelu kahden aikaan yöllä. Osapuolina tappelussa olivat 29-vuotiaat ja 45-vuotiaat miehet. Nuorempi miehistä löi ja potki toista aiheuttaen poliisin mukaan muun muassa kuhmuja ja turvotusta. Uhri vietiin jatkotarkastukseen.

Tampereella tapahtui lisäksi useita lieviä pahoinpitelyitä, joissa usein toinen mies löi toista miestä nyrkillä.

Poliisi kyseenalaistaakin pahoinpitelyiden tarpeellisuuden tiedotteessaan kysymällä näinkö viikonloppua juhlitaan?

Lue myös:

    Uusimmat