Lukko nollasi HIFK:n Helsingissä

HIFK:n Kimmo Kuhta Lukon maalilla. Kuva: Matti Björkman/LEHTIKUVA.
HIFK:n Kimmo Kuhta Lukon maalilla. Kuva: Matti Björkman/LEHTIKUVA.LEHITKUVA
Julkaistu 16.09.2008 22:05

Lukon ykkösketju Juha-Pekka Haataja-Tomi Mustonen-Pekka Saarenheimo nousi ratkaisurooliin, kun raumalaiset hakivat jääkiekon SM-liigan tiistaikierroksella Helsingin IFK:n kaukalosta komean 4-0 (2-0, 2-0, 0-0) -voiton.

- Tulimme pelaamaan himokasta ja innokasta puolustuspeliä, ja onnistuimme tässä hienosti. Puolustuksellisesti meiltä oli hyvä kokonainen ilta, mitä tuki Petri Vehasen loistava maalivahtipeli. Olen erittäin tyytyväinen pelaamiseemme, Lukon päävalmentaja Rauli Urama totesi.

Lukko siirtyi seitsemännellä minuutilla 1-0-johtoon, kun Haataja iski kiekon maalivahti Juha Pitkämäen selän taakse.

Haataja onnistui viimeistelyssä toisenkin kerran. Hän niittasi Lukolle 4-0-johdon ajassa 37.39 tehot saatuaan syötön 0+2 iskeneeltä Saarenheimolta. Saarenheimo pystyi HIFK:n maalin takaa kiekonriistoon, jonka jälkeen Haataja pääsi pääsi maalintekoon HIFK-pelaajien välistä.

Pitkämäen iltapuhde oli kunnioitettava, sillä Elitserienin Morasta HIFK:hon siirtynyt torjuja ehti ottelussa kiekon tielle kaikkiaan 32 kertaa. Vehaselle kirjattiin yhteensä 23 torjuntaa.

Selkeistä loppulukemista huolimatta HIFK hallitsi hienoisesti kaksi ensimmäistä erää, mutta raumalaiset rankaisivat isäntiä nopeilla ja tehokkailla vastahyökkäyksillä.

- Peliin lähtö oli meiltä vajaa, emme saaneet tunnetta ja taistelutahtoa päälle. Puolustuspelissämme on vielä paljon tehtävää. Meidän onkin pystyttävä rakentamaan puolustuksen kautta kivijalka muulle pelaamisellemme, HIFK:n vastuuvalmentaja Kari Jalonen kommentoi.

- Kaikki kunnia on kuitenkin annettava Rauman Lukolle, joka onnistumisten myötä pääsi paremmin peliin sisään, Jalonen jatkoi.

Päätöserässä HIFK pääsi yrittämään kavennusmaalia kahden miehen ylivoimalla, kun Tommi Kovanen ja Mikko Viitanen saivat perätysten kaksiminuuttiset. Kotijoukkueen ykkösylivoima sai ajoittain luotua hyviä maalipaikkoja, mutta Vehanen onnistui pitämään nollansa.

HIFK-Lukko 0-4 (0-2, 0-2, 0-0)

1. erä: Juha-Pekka Haataja (Pekka Saarenheimo-Tommi Kovanen) 0-1 6.17, Pasi Saarela(Antti Laaksonen) 0-2 12.16.

Jäähyt: 7.45 Lennart Petrell H 2 min, 13.58 Haataja L 2 min, 18.20 Joni Haverinen H 2 min, 19.20 Markus Kankaanperä H 2 min.

2. erä: Chris Collins (Greg Jacina-Nico Aaltonen) 0-3 34.51, Haataja (Saarenheimo) 0-4 37.39.

Jäähyt: 21.53 Patrik Nevalainen L 2 min, 23.58 Kovanen L 2 min, 24.47 Hannu Pikkarainen H 2 min, 38.56 Kovanen L 2 min.

3. erä: Maaliton.

Jäähyt: 41.22 Ilkka Heikkinen H 2 min, 43.53 Haverinen H 2 min, 47.41 Kovanen L 2 min, 47.52 Mikko Viitanen L 2 min, 52.21 Kim Hirschovits H 2 min.

Jäähyt yhteensä: HIFK 7x2min = 14 min, Lukko 6x2min = 12 min.

Torjunnat: Juha Pitkämäki H 12+14+6=32, Petri Vehanen L 7+11+5=23.

Yleisöä: 5165.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Lukko