Lukijat postin nimenvaihdoista: Hölmöläisten hommaa – ja kansa maksaa

Itellan nimivaihdos takaisin Postiksi ei kerää juurikaan poikkipuolisia sanoja MTV:n lukijoilta. 

Itella-nimen perään ei itketty esimerkksi MTV Uutisten sivuilla tai Facebookissa käydyssä keskustelussa:

"Oikea ratkaisu. Posti on posti!!!!"

"Hyvä, tuo olikin ihan tyhmä nimi tuo Itella. Ois sopinu ennemmin jollekin säilykkeelle."

"No vihdoin tuli jotain järkeä jonkun päähän. Postihan on kansallinen "kulmakivi", jollainen on kaikissa sivistysmaissa. Esimerkkinä vaikka englannin HM Royal PostOffice. Täällä suomessa nimi voisi olla Suomen Posti, aivan selkokielellä. Vielä kun saavat jakelun ym. kuntoon, niin hyvä."

"Pelkästään nimen muutos ei auta, vaan myös palvelun ja toiminnan pitää muuttua ja paljon."

"Mikä järki tossa Itellassa ylipäätään oli? On ollut hyvä konsultti kun saanut noinkin typerän idean läpi. Itkiskö vai nauraisko.."

"Tyhmyydestä sakoitetaan. Yksinkertaisuuden annan anteeksi, mutten tuollaista tyhmyyttä, että jollain nimenmuutoksella aiemmasta postista tehtiin joku ihmeellinen. Naurettavaa toimintaa!"

"Postifarssi"

Kritiikkiä sai sen sijaan nimen rukkailu edestakaisin. Moni ihmetteli, mitä nimen vaihtorumba tulee oikein maksamaan.

"Älytöntä touhua ja kallista. Ihan sama millä nimellä toimitaan, kun asiakkaat ovat yks hailee. Lajittelukoneet repii rikki lähetykset, postikortit pitää kuorittaa, jos ei halua niitä aivan naarmuisina perille, postia katoaa, ykkösluokan kirje kulkee viikon. Mulla on luottamus mennyt jo ajat sitten. Väkeä pistetään runsaalla kädellä ulos, mutta nimenmuutokseen on varaa. Mitä järkeä aikoinaan oli istua pöydän ääressä miettimässä "keksitään uus nimi, joka ei merkitse mitään"? Lisätään vielä, että yleisön pyynnöstä tuossa talossa ei tehdä mitään. Asiakas on todellakin aina väärässä, kun heidän kanssaan asioi."

"Ja taas postin palveluja käyttävät maksavat kulut. Kyl toi on niin hölmöläisten hommaa!"

"No niin ja kansa maksaa taas tämänkin seikkailun kiitosta vaan."

"Potkitaan ihmisiä ulos, otetaan osa takas, potkitaa lisää ulos. Vaihdetaan nimi, vaihdetaan vanha nimi takaisin. Nää johtajat on ihan kujalla."

"Mitä ihmeen järkee on muutella noita nimiä kun se ei ole ihan ilmasta puuhaa ja taas saadaan nostettua kaikki mahdolliset hinnat kulujen peittämiseksi."

"Kyllähän tähän roiskahdukseen varmasti palaa yleviä summia rahaa. onneksi samaan aikaan potkitaan väkeä ulos kiihtyvään tahtiin välittämättä edellisistä tai käynnissä olevista yt-neuvotteluista tuon taivaallista. Tähän on varaa, ja nyt tehdään businessta isolla kädellä amerikan malliin kuten näkyy. Olisi kiinnostavaa joskus saada tietää, paljonko konsultit ja asiaa pohtinut työryhmä on saanut tästä vaivasta rahallista korvausta. Ihan vain uteliaisuuden täyttämiseksi."

"Kannattaisko vaihtaa ensin koko porukka mikä tätä "postifarssia" pyörittää ja sitten vasta päätettäis nimestä?"

Lue myös:

    Uusimmat