Lucille Ball on suosituin edesmennyt tv-tähti

Lucille Ball oli myös ensimmäinen nainen, joka omisti oman filmistudion ja myös johti sitä.

Television pioneeri ja aikansa sitcom-viihteen mestari Lucille Ball (1911-1989) on rankattu Yhdysvalloissa suosituimmaksi maan edesmenneistä tv-tähdistä.

Punapäinen 1950-60-lukujen tv-kasvo nousi ykköseksi niin sanotulla televisiokatsojien Q score -listalla, jonka yhdysvaltalainen yhtiö on kehittänyt mittaamaan julkisuuden henkilöiden suosiota.

Ballin jälkeen suosituimpia näyttelijöitä olivat Bob Hope, John Wayne, Jimmy Stewart ja Red Skelton.

Ballin suosittua Lucy Show -sarjaa esitettiin Suomessa viimeksi uusintana 1997 TV1:llä.

Ball ja hänen miehensä Desi Arnaz toivat ensimmäisinä vuonna 1951 tilannekomiikkaan perustuvien sitcom-sarjojen kuvaukseen nykyisinkin käytettävän kolmikameratekniikan. Ball oli ensimmäinen nainen, joka omisti oman filmistudion ja myös johti sitä.

Q score -testin on kehittänyt yhdysvaltalainen Marketing Evaluations -yhtiö. Testissä kuluttajilta tiedustellaan, tuntevatko he kyselyn kohteena olevan tähden ja kuinka paljon he tästä pitävät.

Näin saadaan ns. Q score, joka mittaa, kuinka hyvin tähti tunnetaan ja kuinka paljon hänestä pidetään. Testejä on tehty 41 vuoden ajan.

Testi on saanut hiljaisen hyväksynnän myös television ohjelmantuottajilta ja mainostajilta. Sitä käytetään muun muassa television ohjelmien sponsorisopimusten taustatietona.

(MTV3-STT-AP)

Lue myös:

    Uusimmat