Lordi onnitteli Hanna Pakarista viisuvoitosta

Hanna Pakarinen edustaa Suomea Eurovision laulukilpailun finaalissa Helsingissä. Viime vuoden Euroviisuvoittaja Lordikin on ennättänyt onnittelemaan Pakarista.

Suomen euroviisukarsinnat on voittanut Hanna Pakarinen kappaleellaan Leave Me Alone. Hän edustaa Suomea Eurovision laulukilpailun finaalissa toukokuussa Helsingissä.

Suomen karsintafinaalissa Turussa ylsivät kärkikolmikkoon myös Thunderstone kappaleellaan Face In The Mirror ja Lovex kappaleellaan Anyone Anymore.

Lordikin onnitteli

Pakarisen kappale Leave Me Alone ei ollut kisassa ylivoimainen, mutta voitto tuli kuitenkin selvällä erolla kakkoseksi itsensä yllättäen tuupanneeseen heviorkesteri Thunderstoneen.

Euroviisut hallelujaili Suomeen Lordi viime kevään voitollaan Ateenassa. Pari minuuttia sen jälkeen, kun Pakarisen voitto Suomen karsintafinaalissa Turussa oli varmistunut, pärähti Pakarisen levy-yhtiön edustajien kännyköihin Lordin lähettämä onnitteluviesti.

- Olenhan mie Lordin porukkaa tavannut, mutta sen kummempia euroviisuneuvoja en ole heiltä saanut. Ja miten mie olisin voinutkaan. Ei sitä pysty neuvomaan, että miten voittaa Suomen euroviisukarsinnan, lappeenrantalainen Pakarinen pohdiskelee.

"Suomi on valmiiksi finaalissa"

Pakarisen viisukappaleen Leave Me Alone on säveltänyt Martti Vuorinen. Kappaleen toinen sanoittaja Vuorisen lisäksi on esittäjä itse.

- Totta kai se tuntuu hienolta, että mie kuulun itse tämän kappaleen tekijäporukkaan. Leave Me Alone kertoo epäonnistuneesta rakkaudesta. Kun huomaa että suhde ei toimi, mutta siitä ei pääse irtikään, esittää toiselle toivomuksen suhteen päättämisestä, Suomen euroviisuedustaja pilkkoo.

Pakarinen ei pari minuuttia viisuvoittonsa jälkeen osannut sanoa, miten euroviisuvoitto poikkeaa Idols-voitosta.

- Ainakin tämä tuntuu erilaiselta. Ja siiloin mie sain olla lehdistötilaisuudessa enemmän rauhassa kuin nyt, Pakarinen vitsailee pokaali kainalossaan hänen kylkeensä liimautuneelle runsaslukuiselle toimittajakatraalle.

Tulostavoitetta toukokuun kisaan Helsingissä Pakarinen ei ollut ehtinyt parissa minuutissa asettaa.

- Tavoite? No Suomihan on valmiiksi finaalissa, koska Lordi voitti viime vuonna ja kisat järjestetään Suomessa, lappeenrantalainen kuittaa.

Kun Leave Me Alone -kappaleen sanomasta tulee toisen kerran puhe, Pakarinen tekee uuden katsekierroksen hänen iholleen liimautuneeseen toimittajakatraaseen.

- Leave Me Alone, kuuluu esittäjän ja sanoittajan mielestä kappaleen sanoma ainakin juuri sillä hetkellä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat