Lontoon kuuluisimpiin nähtävyyksiin lukeutuva Big Ben -kello vaikenee neljäksi vuodeksi korjaustöiden vuoksi. Kellon lyönnit ovat kuultavissa viimeisen kerran ennen remonttia ensi maanantaina puoliltapäivin.
Kello kuitenkin toimittaa edelleen kellon tehtävää eli näyttää aikaa, ja lyöntejäkin voi kuulla merkittävien tapahtumien yhteydessä kuten uudenvuodenaattona.
Myös 96-metristä tornia kutsutaan usein Big Beniksi, vaikka sen virallinen nimi on Elisabethin torni. Kellon ja tornin remontin on määrä valmistua vuonna 2021.
Kellon historia ulottuu 157 vuoden taakse. Se ei koskaan aiemmin ole ollut yhtämittaisesti vaiti näin kauan.
Big Benin lyönnit ovat tulleet tutuiksi ihmisille ympäri maailman, koska yleisradioyhtiö BBC on käyttänyt niitä lähetyksissään.