Lökäpöksyille porttikielto busseihin Teksasissa

Lököttävät housut ovat kova sana tämän päivän nuorisomuodissa, mutta eivät Fort Worthin alueen busseissa Teksasissa.

Joukkoliikenteen linja-autojen kyljessä kehotetaan nostamaan housut tai hankkimaan toinen kyyti. Kyltit ovat alueen joukkoliikenteestä vastaavien viranomaisten aikaansaannos. Viranomaisten mukaan busseissa ei saa matkustaa lökäreissä, joiden kauluksesta on mahdollista nähdä alusvaatteita tai jopa paljasta pintaa.

Liikenneviraston tiedottajan Joan Hunterin mukaan takapuolen näkyminen julkisissa liikennevälineissä on epäkunnioittavaa muita matkustajia kohtaan.

Herää tietysti kysymys, kuinka alhaalla lökäreiden pitää olla, että bussimatka tyssää alkuunsa? Hunter sanoo, että rajanveto on bussin kuljettajan vastuulla. Ensimmäisenä päivänä, jolloin ohje oli voimassa, noin 50 ihmistä sai etsiä toisen kulkuneuvon Fort Worthin bussien sijaan.

Mahdollisimman alhaalla roikkuva housumuoti on peräisin vankilamaailmasta. Vankien housut roikkuvat, koska vyöt eivät ole sallittu asuste.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat