Vesa-Matti Loirin esiintyminen Vesku Golf -tapahtuman 20-vuotisjuhlilla oli suurta tunteiden tulkintaa.
Vierumäellä järjestetyn Vesku Golfin 20-vuotisjuhlapäivään kuului luonnollisesti golfausta ja päivän. Illan palkintojenjaon jälkeen Vesa-Matti Loiri tarjoili esimakua taiteilijajuhlavuodestaan Golf Paviljongissa järjestetyllä keikallaan. Järjestäjä arvioi, että yksityistilaisuuden päätyttyä sisälle saapui noin 200 innokasta Loiri-fania. Paikalla olivat myös Loirin pojat Ukko, 17, ja Sampo, 16.
Loirin pojista Ukko saattoi isänsä esiintymislavalle. Tunteikkaasti keikkansa aloittanut Loiri esitti ensimmäisen kappaleen, Laulu on iloni ja työni, silmät suljettuna. Lapin kesä -kappaleen ensitahdit saivat yleisön huokaamaan ääneen eikä maestro itsekään säästellyt sanojaan.
– Te ette usko, miltä tuntuu olla tässä, täällä juuri tänä hetkenä, Loiri totesi selvästi liikuttuneena.
Tunnin esityksen aikana Loiri tulkitsi noin kymmenen kappaletta ja antoi huumorinsa kukkia välispiikeissään.
– Tämän päivän aikana olen monille mimmeille sanonut, että laulan sinulle. Ei teitä kuitenkaan ole kuin yksi, ainakaan kerrallaan, Loiri esitteli Nocturne-kappaleen.
Kauniin Elegian lisäksi yleisöä villitsi myös pätkä Loirin tunnettua Naurava kulkuri -tulkintaa.
– Ihana nähdä teidät kaikki pitkästä aikaa, Loiri saneli ja pyyhkäisi silmäkulmaansa.
(MTV3)