Liverpool-stara hiljensi Allianz Arenan – Manuel Neuerin kämmi oli vasta alkusoittoa

Liverpool on edennyt puolivälieriin jalkapallon Mestarien liigassa. Punapaidat kukistivat Bayern Münchenin vieraissa maalein 3–1 ja painelivat jatkoon, kun otteluparin avausosa oli päättynyt maalittomasti.

Bayern-maalivahti Manuel Neuerin säntääminen kostautui avausjaksolla kovalla tavalla. Neuer lähti uhkarohkeasti Liverpoolin Sadio Manéa vastaan rangaistusalueen rajalla, kun Virgil van Dijk oli lähettänyt tälle pitkän avauksen. Mané ohitti Neuerin ja sihtasi pallon vaivattomasti Bayernin maaliin. Liverpool siirtyi osumalla 1–0-vierasjohtoon.


Bayern München tasoitti ottelun saman jakson aikana, kun Serge Gnabry keskitti pallon maalille ja peliväline painui Liverpool-puolustaja Joel Matipin kengänkärjestä omaan maaliin.


Liverpoolille olisi riittänyt vierasmaalisäännön turvin jatkoon maalillinen vierastasapelikin, mutta se painoi kaasua ja nappasi lopulta voiton kahden maalin erolla. 193-senttinen Virgil van Dijk puski toisella jaksolla 2–1-maalin James Milnerin keskityksestä Bayernin rysään.


Allianz Arena hiljeni 84. minuutilla, kun Mané iski illan toisensa, puskettuaan nyt pallon maaliin Mohamed Salahin ulkosyrjänostosta.

Mestarien liigan puolivälieräparit arvotaan perjantaina kello 13. Suora lähetys C More Sport 2:lla ja cmore.fissä.

Lue myös:

    Uusimmat