Ohisalo: Suomeen saapunut tänä aamuna 102 ihmistä Afganistanista – oleskeluluvat neljäksi vuodeksi, vastaanottopaikkakuntia ei kerrota julkisuuteen

Ohisalo: Suomeen saapunut tänä aamuna 102 ihmistä Afganistanista – oleskeluluvat neljäksi vuodeksi 2:43
Ohisalo tänään tiedotustilaisuudessa: Suomeen saapunut tänä aamuna 102 ihmistä Afganistanista – oleskeluluvat neljäksi vuodeksi.

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan Suomeen on saapunut tänä aamuna 102 ihmistä Afganistanista.  

Aamulla Georgian pääkaupungista Tbilisistä Helsinkiin saapuneiden joukossa oli Suomen kansalaisia sekä Afganistanista Suomeen otettavia henkilöitä sukulaisineen. 

– Olosuhteisiin nähden henkilöt voivat hyvin, mutta raskaiden olosuhteiden vuoksi heille tarjotaan viranomaisapua, Ohisalo kertoo. 

Seuraavaksi ihmiset sijoitetaan vastaanottokeskuksiin ympäri maata. Ohisalon mukaan ihmiset eivät mene turvapaikkakeskuksiin, vaan heille myönnetään oleskeluluvat nejäksi vuodeksi.

Perheet voivat asua yhdessä

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jari Kähkösen mukaan vastaanottopaikkakuntia ei kerrota julkisuuteen. 

– Ihmisten toiveita pyritään kuulemaan, minne päin Suomea he haluaisivat asettua, mutta asia riippuu siitä, minkä verran kuntapaikkoja missäkin on.

Evakuointilennolla tuli Kähkösen mukaan eri ryhmiin kuuluvia ihmisiä, ja he ovat nyt matkalla vastaanottokeskuksiin eri puolelle Suomea. 

– On varauduttu siihen, että lentokentillä ja busseissa on muun muassa vaippoja ja lasten ruokaa, Kähkönen kertoo evakuoitujen ikähaitarista.

Kähkönen toteaa, että henkilöiden ollessa vastaanottokeskuksissa heille ei tehdä turvapaikkapuhuttelua, vaan oleskelulupa myönnetään valtioneuvoston päätöksellä.

– Kun tekniset asiat on ratkaistu, annetaan oleskelulupakortti ja myönnetään oleskelulupa.

Kähkönen sanoo, että evakuoiduille järjestetään sopivat asumistilat, jotta perheet voivat asua yhdessä.

Lisäksi järjestetään terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluita.

Evakuoinnit jatkuvat

Ohisalon mukaan noin puolet evakuointilistalla olleista 170:stä Suomea avustaneista henkilöstä on evakuoitu Suomeen.

– Evakuointeja tullaan jatkamaan, mutta tilannetta seurataan koko ajan. Hänen mukaansa on vakea sanoa todennäköisyyksiä, saadaanko loppuja evakuoitavia pois Afganistanista.

Ohisalo vakuuttaa, että kaikki se mitä on tehtävissä tehdään. 




Lue myös:

    Uusimmat