Pienestä pitäen yleisurheilusta kiinnostuneen Kiinan Liu Xiangin elämä muuttui 12,91 sekunnin aikana Ateenan olympialaisissa viime kesänä. Siinä ajassa 110 metrin aitajuoksua seitsemän vuotta harjoitellut Liu, 22, juoksi kyseisen matkan lähdöstä maaliin ja huomasi voittaneensa olympiakultaa ensimmäisenä kiinalaisena miesyleisurheilijana.
Ajalla ei olympiavoiton rinnalla olisi muuten merkitystä, mutta 12,91 sattui sivuamaan Britannian Colin Jacksonin Stuttgartin MM-kisoissa 1993 pinkomaa maailmanennätystä.
- Ihme. Vielä tänään pidän sitä unena, josta tuli totta, Liu huokaili.
Olympiavoiton saavuttaminen sai yli miljardin asukkaan Kiinan lankeamaan polvilleen uuden idolinsa edessä. Urheilijasankareiden joukossa hänet nostettiin koripallon NBA-tähti Yao Mingin rinnalle. Viidesluokkalaiset lukevat hänen saavutuksistaan koulukirjoista ja Pekingissä esitetään komedianäytelmää, johon on liitetty tarinoita Liun elämästä. Tunnettavuudesta kertoo myös Liun nousu kolmanneksi sijalta 90 talouslehti Forbesin vuoden 2005 kuuluisimpien kiinalaisten listalla.
MM-menestys vaakalaudalla
Olympiakulta nosti hänet automaattisesti Helsingin MM-kisojen pika-aitojen voittajasuosikiksi ohi vahvan yhdysvaltalaisrintaman. Kisojen alla Liun valmentaja Sun Haiping nosti kuitenkin tummia pilviä menestyksen ylle.
- Liu Xiang ei ole siinä vireessä, jossa hän matkusti Ateenaan vuosi sitten. Silloin hän oli valmis ihmeisiin, mutta nyt hän ei ole hyvässä kunnossa, Sun valitteli.
Sunin mukaan lievä polvivamma on haitannut Liun valmistautumista Helsinkiin pitkin kautta. Pikakiitäjä on ollut harvinaisen uupunut juostuaan viisi kisaa Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
Valmentaja Sun olisikin tyytyväinen, jos Liu onnistuisi parantamaan edellisten, Pariisin MM-kisojen suoritustaan. Liu antoi varoituksen potentiaalistaan aitoen MM-pronssia kaksi vuotta sitten sekä ulkona että talven hallikisoissa. Vuoden 2004 MM-hallikisoissa tuloksena oli jo hopeaa.
Pituuskasvu oli lopettaa uran
Liu aloitti yleisurheiluharjoittelun Shanghain urheilukoulussa korkeus- ja pituushypyllä. Vauhdilla pituutta varteensa teini-iässä kerännyt Liu sai kuulla ikäviä uutisia, kun luutesti paljasti hänen kasvavan liian pitkäksi yleisurheilua varten. Nuorukaista pyydettiin lopettamaan yleisurheilu, mutta hän ei luovuttanut unelmaansa, vaikka hänen vanhempansa huolestuivat pelätessään harjoittelun vaikuttavan hänen koulumenestykseensä.
Liu päätti kokeilla aitajuoksua 14-vuotiaana, ja pituuskasvun pysähdyttyä 189 senttiin hänelle riitti tilaa pärjätä juoksuradalla.
- Tunsin hyppääväni korkeutta aitojen yli, Liu tunnelmoi ensi kokemuksiaan lajista.
Valmentaja Sun huomasi Liun kyvyt vuonna 1999, kun nuorukainen yllätti kaikki sijoittumalla maan mestaruuskisoissa pika-aidoissa aikuisten sarjan kolmanneksi kahden vuoden harjoittelun jälkeen 16-vuotiaana. Vuosi myöhemmin Liu kellotti ajan 13,75 nuorten MM-kisojen välierissä Chilessä.
- Tajusin silloin kykeneväni kunnon aituriksi, Liu kertoi finaalin neljänneksi jäämisestä huolimatta.
Kehitys jatkui vuonna 2001, jolloin MM-Edmontonista irtosi välieräpaikka. Vuonna 2002 Lausannen gp-kisayleisö kohahti, kun Liu pinkoi pika-aitojen B-erässä ajan 13,12. Tulos alitti nuorten maailmanennätyksen 11 sadasosasekunnilla. Edellinen, Yhdysvaltojen Renaldo Nehemiahin aika oli ehtinyt vanhentua jo 24 vuotta.
Yksityisyys tiessään suosion myötä
Liun kykyä aitoa tasaisella rytmillä ja huippuaitureista parhaalla tekniikalla ovat kilvan kehuneet Liun valmentaja Sun sekä pika-aitojen olympiavoittaja, Yhdysvaltojen Allen Johnson. Oman asiansa osaaminen parhaalla mahdollisella tavalla on mullistanut Liun elämää melkoisesti.
- Aiemmin pystyin kävelemään kaduilla ja käymään ostoksilla. Nyt en voi kävellä mihinkään ilman, että minut huomataan tai aletaan seurata, Liu harmitteli.
Kiinan miljardiväestö lähestyy Liuta postitse, parhaimmillaan 300 rakkauskirjeellä päivässä.
- Yritin kirjoittaa muutamalle takaisin, mutta minun täytyi luovuttaa. En olisi ehtinyt tehdä mitään muuta, Liu naurahti.
(MTV3-STT-Reuters)