Litmanen: Liverpoolin suunnitelma murtui ranteeni mukana

Jari Litmanen pääsi vuonna 2001 unelmatilanteeseen siirryttyään lapsuuden suosikkiseuraansa Liverpooliin. Liverpool-uran kannalta käänteentekeväksi muodostui kuitenkin loukkaantuminen seuran kotistadionilla Anfield Roadilla, Suomen maajoukkueen paidassa.

Litmasen aika Liverpoolissa käynnistyi hyvissä merkeissä, kun suomalaisen seuraan houkutellut manageri Gerard Houllier jakoi Litmaselle kiitettävästi vastuuta. Kausi 2000-01 päättyi kuitenkin maaliskuun 24. päivä Anfieldillä pelattuun MM-karsintaotteluun Englanti-Suomi, jossa Litmanen mursi ranteensa pallontavoittelutilanteessa Rio Ferdinandin kanssa.

– Uskon, että Houllierilla oli varalleni suunnitelma, kun siirryin Liverpooliin tammikuussa 2001, ja hän oli miettinyt, mikä roolini olisi. Sen suunnitelma mahdollisesti murtui osittain ranteeni mukana keväällä 2001. Silloin joukkue osoitti pärjäävänsä ilman minua voittamalla UEFA Cupin ja FA Cupin. Se todennäköisesti vaikutti myös seuraavaan kauteen, Litmanen kirjoittaa torstaina ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Litmanen 10.

Seuraavalla kaudella Houllier joutui sivuun sydänvaivojen takia, ja apulaismanageri Phil Thompson otti ohjat. Thompsonin aikana Litmasen peliminuutit pienenivät entisestään. Hän oli selvemmin supervaihtomies, joka heitettiin kentälle, kun epätoivo oli suuri.

– Jouduin silloin käymään valitettavasti läpi ajatuksia, jotka eivät ollenkaan sopineet luonteelleni. Lähtökohtaisesti pääsin siis pelaamaan silloin, kun olimme häviöllä tai meillä meni heikommin. Mutta eihän kukaan pelaaja halua sellaista joukkueelleen ja pelikavereilleen. Asetelma ei ollut todellakaan mukava: kun joukkue pelasi hyvin, pääsin itse pelaamaan vähemmän. Enkä tietenkään halunnut joukkueen myöskään pelaavan huonosti, vaikka se olisi ollut ainoa mahdollisuuteni päästä kentälle, Litmanen kirjoittaa.

Fanitkin yrittivät vakuuttaa managerin

Fanien keskuudessa Litmasen vähäinen peluutus herätti ihmetystä. Litmanen paljastaa kirjassa erään fanin lähestyneen häntä ja Thompsonia kirjeellä, jossa osoitettiin tilasto, jonka mukaan Liverpool teki eniten maaleja ja saavutti eniten pisteitä silloin, kun Litmanen pelasi hyökkäyksessä Michael Owenin kanssa.

– Tällainen ulkopuolisten puuttuminen tilanteeseen oli varmasti hyvää tarkoittavaa, mutta uskon, että se kääntyi enemmänkin minua vastaan. Olin kokenut sen jo Barcelonassa: pelikaverien tai lehdistön tuki ei todellakaan lämmittänyt valmentajaa. Päinvastoin, tiedämme mitä tapahtuu, kun heittää bensaa liekkeihin, Litmanen kirjoittaa.

Litmanen ajautui Liverpoolissa samankaltaiseen tilanteeseen kuin aiemmin Barcelonassa. Yhden eron hän kuitenkin kirjassaan mainitsee.

– Barcelonassa olin ensin kuulut ja pystynyt sitten ymmärtämään täysin, että Rivaldo valittiin minun edelleni. Liverpoolissa minulle ei annettu mitään selitystä sille, miksi en mahtunut useammin kokoonpanoon.

Litmanen palasi kauden 2001–02 jälkeen takaisin Amsterdamin Ajaxiin.

Lue myös:

    Uusimmat