Lipponen: Leoniaa myyntiin, Pohjolaa ei hankita

Pääministeri Paavo Lipponen haluaa valtion omistamalle Leonialle joko kotimaisen tai ulkomaisen kumppanin. Lipposen mukaan saattaa olla, että kumppania etsittäessä osa Leoniasta myydään. Lipposen mielestä Leonia pankki tarvitsee joko suomalaisen tai ulkomaisen kumppanin, mikä saattaa merkitä sitä, että osa Leoniasta myydään. Pääministeri puhui Veronmaksajien Vero 99 -tapahtumassa.

Valtio ei hanki Suomen Pohjola-osakkeita

Päämininisteri Paavo Lipposen mukaan valtio ei aio hankkia vakuutusyhtiö Suomen Pohjola-osakkeita. Lipponen kertoi uutistoimisto Reutersille Veropäivien yhteydessä, että aiheesta ei ole edes neuvoteltu. Hän ei halunnut kommentoida laajemmin SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Erkki Tuomiojan ehdotusta, jonka mukaan hallituksen pitäisi ostaa Suomen hallussa olevia Pohjolan osakkeita. Lipponen sanoi kuitenkin yleisesti olevansa huolissaan suomalaisen pääoman siirtymisestä ulkomaiseen omistukseen.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat