Näyttelijä-laulaja Lindsay Lohanin elämä oli loppua lyhyeen vakavan allergian vuoksi. Tähden isä paljasti brittilehti Mirrorin haastattelussa tyttärensä olleen hengenvaarassa useita kertoja.
- Hän oli allerginen kaikelle: ruualle, siitepölylle, tupakansavulle ja hänellä oli astma. Jouduin viemään hänet usein sairaalaan kun hän oli pieni, koska hän ei pystynyt hengittämään, Michael Lohan muistelee.
Paino- ja päihdeongelmien kanssa taistellut Lindsay on kauhistuttanut käytöksellään niin fanejaan kuin vanhempiaan. Lohanin isä toivoo tyttärensä hakeutuvan uudestaan vieroitushoitoon. Näyttelijän hurja bilettäminen ja kokaiinisekoilut sai isän huolestumaan todella.
- Hän on todella lahjakas näyttelijä ja nyt hän heittää hukkaan Jumalalta saamansa lahjan. Tiedän kyllä, mihin suuntaan haluaisin hänen menevän. Lindsayn ja minun läheiset ovat huolissaan hänestä. Haluaisin auttaa tytärtäni, 47-vuotias entinen pörssimeklari suree.
Michael Lohan, joka itsekin on kärsinyt erilaisista päiheongelmista ja viettänyt aikaa vankilassa, oli menettää tyttärensä jo kerran.
- Kun hän oli kolme-neljä-vuotias, hänet jouduttiin kerran sitomaan päästään, käsistään ja jaloistaan hoitopöytään kiinni, kun hänelle oli annettu liikaa lääkkeitä. Hän ei hengittänyt ja minä menin suunniltani. Pelkäsin, että hän kuolee, isä kertoi.
(MTV3)