Liikkuva poliisi lakkautetaan

Liikkuvaa poliisia ehdotetaan lakkautettavaksi.
Liikkuvaa poliisia ehdotetaan lakkautettavaksi.Lehtikuva
Julkaistu 21.08.2012 11:00(Päivitetty 26.08.2012 05:03)

Liikkuva poliisi lakkautetaan jo vuoteen 2014 mennessä, jos sisäministeriön työryhmän ehdotus toteutuu.

Työryhmän mukaan paikallispoliisin ja liikkuvan poliisin toimintojen yhdistäminen toisi 6,4 miljoonan euron säästöt eikä liikennevalvonnasta tarvitsisi tinkiä.

Liikkuvan poliisin poliisiyhdistyksen puheenjohtaja Matti Oja kritisoi uudistusta siitä, että ryhmän työn lopputulos oli jo alusta asti selvillä. Hänen mukaansa liikkuva poliisi on varmistanut nopean avun erityisesti kaukana taajamista.

Poliisilaitosten määrä supistuisi yli puolella yhteentoista. Esimerkiksi Pirkanmaa ja Keski-Suomi yhdistyisivät. Uusien laitosten pääpoliisiasemat olisivat Helsinki, Vantaa, Espoo, Turku, Kouvola, Lahti, Tampere, Kuopio, Vaasa, Oulu ja Rovaniemi

Esitys säästäisi tuntuvasti myös Poliisiammattikorkeakoulun toiminnasta. Henkilöstöä vähennettäisiin viime vuoden tasosta kaksikymmentä henkilötyövuotta. Lisäksi opiskelijoiden etuuksia karsittaisiin ja maksullista toimintaa laajennettaisiin.

Ammattikorkeakouluun liittyvissä uudistuksissa tavoitellaan 4,2 miljoonan euron säästöjä.

STT

Sumo video id

Poliisiopiskelijoilta aiotaan poistaa maksuttomat etuudet

Kansanedustaja älähti: Lyhytnäköistä

Paikallispoliisi: Liikennevalvonta ei katoa

Poliisien puheenjohtaja: Laatu laskee

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa