Jääkiekon SM-liigassa viimeisenä oleva Porin Ässät alkaa piristyä. Uuden päävalmentajansa Jari Härkälän komennossa joukkue otti toisen peräkkäisen vierasvoittonsa ja kaatoi torstaina Tampereella Ilveksen 5-1 (1-0, 4-0, 0-1). Porilaisten voiton takuumiehinä olivat erinomaiset torjunut maalivahti Eero Kilpeläinen ja kaksi ylivoimamaalia viimeistellyt laitahyökkääjä Kristian Kuusela.
- Ilves hukkasi mahdollisuutensa avauserässä. Meille kiekko pomppi tänään hyvin. Puolustimme myös hyvin, ja viimeisenä lukkona Eero Kilpeläinen torjui maalilla erinomaisesti, päävalmentaja Härkälä kiitteli.
Porilaiset antoivat kovasti painetta Ilveksen loukkaantumisten myötä heikentyneeseen puolustukseen.
- Pistimme laiturit tänään töihin ja repimään rikki naapurin puolustusta. Onnistuimme siinäkin hyvin. Meille taisi tulla jonkinlainen suonenveto, kun saimme tehtyä peräti viisi maalia. Kiekollinen peli kun oli välillä melkoista roiskimista, mutta kai se siitä tulevaisuudessa paranee, Härkälä toivoi.
Porilaisten maalikarkelot yltyivät toisessa erässä niin kiivaiksi, että Ilves joutui vaihtamaan maalivahtia. Ässä-sentteri Tom Wandellin viimeisteltyä 4-0-johto-osuman otti Tuukka Rask Pasi Häkkisen paikan tupsukorvien maalilla. Ässien tehokkain ketju oli Toni Häppölän johtama ykkönen, jossa laidoilla pelasivat Kuusela ja Marko Kivenmäki. Ketjun saalis oli kolme osumaa ja Kuuselan kaksi tolppalaukausta.
Ilveksen hyökkäyskolmikoista vain Mikko Peltolan ketju, jossa laidoilla pelasivat Radek Duda ja Pasi Määttänen, sai jotain aikaan. Määttänen viimeistelikin päätöserässä kotijoukkueen 1-5-kavennuksen.
Ässien riveissä ei torstaina pelannut kanadalainen hyökkääjä David Bararuk, joka on ollut Porissa testattavana. Bararuk pelasi Ilveksessä kolme ottelua kunnes maaottelutauon alkaessa jatkoi reissuaan Poriin.
Ilves-Ässät 1-5 (0-1, 0-4, 1-0)
1. erä: 6.00 Kristian Kuusela (Marko Kivenmäki-Pasi Peltonen) 0-1 yv.
Jäähyt: 0.40 Toni Häppölä Ä 2 min, 2.20 Jussi Pesonen I 2+2 min, 3.54 Vesa Viitakoski I 2 min, 10.23 Tuomas Huhtanen Ä 2 min, 11.49 jr ÄSS (kärsi Tobias Salmelainen) 2 min, 15.29 Kivenmäki Ä 2 min.
2. erä: 22.53 Petteri Tasku (Peltonen) 0-2, 25.36 Kuusela (Kivenmäki-Häppölä) 0-3 yv, 27.31 Tom Wandell (Tero Konttinen-Peltonen) 0-4 tv, 29.58 Häppölä (Jesse Joensuu-Brandon Crombeen) 0-5.
Jäähyt: 25.00 Mikko Kuukka I 2 min, 25.42 Radek Duda I 2 min, 25.42 Tapio Sammalkangas Ä 2 min, 30.12 Sammalkangas Ä 2 min, 36.24 Peltonen Ä 2 min, 37.53 Tuukka Rask (kärsi Pesonen) I 2 min.
3. erä: 53.24 Pasi Määttänen (Duda-Teemu Jääskeläinen) 1-5.
Jäähyt: 49.18 Duda I 2 min, 57.29 Mika Rontti Ä 2 min.
Jäähyt yht: Ilves 7x2 min = 14 min, Ässät 8x2 min = 16 min.
Torjunnat: Pasi Häkkinen I 11+2+(0)=13 (vaihto 27.31/0-4), Tuukka Rask I (0)+2+7=9, Eero Kilpeläinen Ä 17+12+12=41. Tuomarit: Vjatsheslav Bulanov (Antti Lajunen ja Veikko Viikari).
Yleisöä: 4927
(MTV3-STT)