Liettuan hallitus on kaatunut

Liettuan pitkäaikainen pääministeri Algirdas Brazauskas on jättänyt eropyyntönsä presidentille tänään. Myös viisi muuta työväenpuolueen ministeriä on eronnut. Neuvottelut uudesta hallituksesta ovat alkaneet.

Liettuan hallitus on kaatunut. Pääministeri Algirdas Brazauskas on jättänyt eronpyyntönsä presidentti Valdas Adamkukselle tänään. Asiasta kertoi uutistoimisto BNS:lle maan puolustusministeri Gediminas Kirkilas.

Hallituksen suurimman puolueen, työväenpuolueen, viisi ministeriä jättivät hallituksen jo aiemmin tänään. Brazauskas toteaa, ettei työväenpuolue halua ottaa vastuuta uuden hallituskoalition muodostamisesta.

Brazauskas toimi Liettuan presidenttinä vuosina 1993-1998. Hänet nimitettiin pääministeriksi ensimmäisen kerran 2001 ja toistamiseen 2004.

Liettua luisunut poliittiseen kriisiin

Presidentti Adamkus antoi eilen lausunnon, jossa hän sanoi, ettei luota kahteen ministeriin. Presidentti epäili myös, ettei hallitus kykene toimimaan tehokkaasti.

- Emme voi sallia Liettuan nykyisen poliittisen tilanteen jatkuvan. Presidentti yrittää tuhota hallituksen ja parlamentin työn. Siksi jätämme hallituksen, totesi työväenpuolueen varapuheenjohtaja, terveysministeri Zilvinas Padaiga,toinen presidentin epäluottamuslauseen saaneista.

Liettuan nykyinen kriisi juontaa juurensa toukokuun puoliväliin, jolloin poliisi ratsasi työväenpuolueen toimiston. Julkisuuteen ei ole kerrottu, mitä ratsiassa löytyi, mutta tiedotusvälineiden mukaan kyse oli talousrikosepäilyistä.

Työväenpuolueen johtaja, venäläissyntyinen miljonääri Viktor Uspaskich matkusti ratsian jälkeen kotiseudulleen Arkangeliin Venäjälle hautaamaan veljeään, eikä hänen paluustaan ole varmuutta. Hän ilmoitti toissapäivänä jättävänsä, ainakin toistaiseksi, myös puoluejohtajan tehtävät.

Uspaskich toimi Brazauskasin hallituksessa talousministerinä puoli vuotta. Hän joutui eroamaan viime kesäkuussa, kun hänen todettiin käyttäneen asemaansa väärin ja ajaneen henkilökohtaisia etujaan. Uspaskichin oli katsottu aiemmin myös vääristelleen yliopistotutkintonsa.

Myös pääministeri Brazauskas on ollut otsikoissa Liettuassa vaimonsa hotellibisnesten takia. Brazauskasin arveltiin sekaantuneen yksityistämisprosessiin, jossa yksi Vilnan tunnetuimmista hotelleista siirtyi Brazauskasin puolison omistukseen.

Uuteen hallitukseen sosiaalidemokraatit ja maanviljelijät

Neuvottelut uuden hallituksen koostumuksesta ovat jo alkaneet. Uuteen hallitukseen ovat menossa sosiaalidemokraatit ja maanviljelijöiden puolue.

- Neuvottelut aloitettiin molempien toiveesta. Maanviljelijöiden puolue uskoo, että me voisimme ja meidän tulisi työskennellä yhdessä, sanoo puolueen johtaja, maatalousministeri Kazimira Prunskiene.

(MTV3-BNS-STT-AP)

Lue myös:

    Uusimmat