Li Anderssonin nettikolumni: Työelämän murroksesta ja eriarvoisuuden vähentämisestä ensi eduskuntavaalien tärkeimmät teemat

Talous- ja työllisyystilanne on sentään parantunut. Talous kasvaa laaja-alaisesti ja uusimpien ennusteiden mukaan hallitus on pääsemässä tavoitteensa 72% työllisyysasteen suhteen. Osittain tosin tempputyöllistämisen, tilastokikkailun ja aktiivimallin kaltaisten työttömiä kurittavien ratkaisujen johdosta.

Parantunut taloudellinen tilanne mahdollistaa vihdoin myös suomalaisen päätöksenteon irrottamista siitä henkisestä taantumasta, johon se on jäänyt jumiin. Hallitus on kuvannut rajuja leikkauksia “uudistuksiksi”, eikä strateginen hallitusohjelma ole toiminut yhteiskuntaa muuttavana voimana, ihan jo siitä yksinkertaisesta syystä, että sen kärkihankkeiden rahoitus on ollut pienempää kuin tehdyt leikkaukset.

Tuorein esimerkki hallituksen ajattelumallista on tällä viikolla julkaistu Juho Saaren työryhmän toimenpidepaketti eriarvoisuuden vähentämiseksi. Raportti sisältää monia perusteltuja esityksiä. Ongelmana kuitenkin on, että hallitus haluaa nyt paikata eriarvoisuutta kasvattavia leikkauksia laittamatta senttiäkään rahaa eriarvoisuuden vähentämiseen.

Hallitus, joka aikaisemmin on löytänyt 1,5 miljardia hyvätuloisten verokevennyksiin, mutta hyvin vähän säästettävää neljän miljardin yritystukipotista, osoittaa nyt kokonaiset nolla euroa eriarvoisuuden vähentämiseen. Jos tyhjästä nyhjäisee, ei voi odottaa saavansa kovin kunnianhimoista tulosta aikaiseksi.

Suomi ansaitsee enemmän kunnianhimoa, visiota ja tavoitteita. Seuraavaa hallitusta valittaessa vaalien kärkiteemoina on oltava tulevaisuuden kannalta keskeiset kysymykset ja eri puolueiden tarjoamat ratkaisumallit niihin.

Suomalainen yhteiskunta tarvitsee visiota positiivisista muutoksista, uudistuksista, jotka ovat panostuksia eikä leikkauksia ja sellaisista kokeiluista, jotka parantavat myös pienituloisten asemaa.

Vasemmistoliitto aikoo nostaa kaksi tulevaisuusteemaa eduskuntavaalikeskustelujen kärkeen: työn murros ja eriarvoisuuden vähentäminen. Suomi tarvitsee tulevaisuuteen katsovaa politiikkaa ja ratkaisuja, joilla yhteiskunnan rakenteita muutetaan paremmin vastaamaan nykypäivää, ja joilla turvataan tasa-arvo, hyvinvointi ja yhdenvertaisuus myös huomenna.

Työelämän murros ravistelee työmarkkinoita ja yhteiskuntaa useampien samanaikaisten muutosten kautta. Teollisuuden osuus työpaikoista on vähentynyt 80-luvulta asti, ja kehitystä kiihdyttää teknologinen kehitys automatisaation ja robotisaation kautta.

Teknologinen kehitys on aina ollut osa teollisuutta ja läpi historian myös lisännyt teollisuuden duunareiden hyvinvointia ja työturvallisuutta. Nykyisen murroksen haasteena on se, että työpaikkojen määrän väheneminen siirtää työtä heikoimmin palkatuille aloille.

Työmarkkinoiden polarisaatio eli palkkaerojen kasvu on nähtävillä myös vahvan keskiluokan maissa kuten Suomessa, ja pelko oman työpaikan tai koko oman alan tulevaisuudesta on tullut osaksi arkipäivää monille. Muun muassa digitalouden tuottamat uudet työpaikat korvaavat osan menetetyistä työpaikoista, mutta harvoin samoille työntekijöille. Siksi elinkeinorakenteen ja työn murrokseen liittyy pelkoja työttömyyden kasvusta ja toimettomaksi joutumisesta. Osaamisvaatimukset muuttuvat työn muutoksen myötä, mikä asettaa aivan uudenlaisia haasteita myös koulutukselle ja oppimiselle.

Työelämän murros näkyy myös siinä, miten työtä tehdään työsuhteen ulkopuolella. Tähän ilmiöön liittyvät nollasopimukset, päällekkäiset vuokratyö- ja osa-aikatyösopimukset sekä lyhyistä yksittäisistä työsuoritteista koostuva keikkatyö. Työsuhteen asemaa murentaa myös itsensätyöllistäjien määrän nopea kasvu. Yhteiskunnan nykyiset sosiaaliturva-, eläketurva- ja verotusrakenteet ovat huonosti yhteensopivia muun kuin kokopäiväisessä palkkatyösuhteessa tehtävän työn kanssa.

Vaikka työn murrosta käsitellään tulevaisuusselontekojen ja linjapuheiden yhteydessä, ovat käytännön poliittiset toimet yleensä olleet näiden kehityssuuntien kanssa täysin ristiriidassa.

Aktiivimalli pahentaa työttömyysturvan byrokratiaa ja heikkoa yhteensopivuutta esimerkiksi luovaa työtä tekevien ihmisten arjen kanssa, ja sosiaaliturvan vastikkeellisuuden vähentämisen sijaan se vahvistaa sitä. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus perustui vanhempien kategoriseen jaotteluun työttömiin tai työllisiin eikä huomioinut sitä, että ihmiset liikkuvat näiden kategorioiden välissä jatkuvasti.

Seuraavan hallituksen keskeisimpiä tehtäviä on ratkaisujen esittäminen työn murroksen aiheuttamiin tarpeisiin. Sosiaaliturvan vastikkeellisuutta on vähennettävä työvoimapoliittisista karensseista luopumalla sekä yhdenmukaistamalla perusturvaetuudet korottaen samalla niiden tasoa. Perustulon käyttöönottoa on valmisteltava ja kansallista tulorekisteriä on hyödynnettävä sosiaaliturvan ja palkkatulojen yhteensovittamiseksi reaali-aikaisesti.

Digitalouden ja tiedon omistuksen monopolisoitumisen estämiseksi on julkisen vallan edistettävä avoimen datan, avoimen lähdekoodin ja avointen rajapintojen luontia niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla, samalla turvaten nykyistä vahvemmin yksilöiden oikeus hallinnoida ja päättää omista ja itseään koskevista tiedoista.

Jatkuvan uuden oppimisen mahdollistamiseksi on avattava koulutusjärjestelmää aidosti palvelemaan ihmisten uuden oppimista missä elämänvaiheessa tahansa. Lisäksi esimerkiksi työvoimahallinnon valtaa sen suhteen, mitä työttömillä on oikeus oppia ja mitä ei, tulee poistaa.

Yhteiskunnan toinen suuri kohtalonkysymys on eriarvoisuuden kasvu. Siihen vaikuttaa osaltaan verotuspäätökset ja perusturvan taso, mutta yhtä lailla myös se, miten yhteiskunnalliset palvelut ja tukijärjestelmät toimivat silloin kun niitä tarvitaan. Seuraavien eduskuntavaalien toinen keskeinen kysymys tulee siksi olla, mitä ratkaisuja eri puolueet esittävät suomalaisen eriarvoisuuden vähentämiseksi.

Vaikka suomalaisten elinvoima, hyvinvointi ja elämänlaatu ovat keskimäärin nousseet, ovat yhteiskunnan luokkarakenteet jääneet voimaan, ja hyvinvointi ei ole “valunut alas” sitä eniten tarvitseville.

Seuraavissa hallitusneuvotteluissa on eriarvoisuuden vähentäminen otettava koko vaalikauden mittaiseksi läpileikkaavaksi teemaksi. Tarvitaan perusturvan selkeyttämistä ja kehittämistä perustulon suuntaan, sekä sen tason nostoa köyhyyden vähentämiseksi.

Verotusratkaisuissa on otettava tavoitteeksi tuloerojen kaventaminen, ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yhteydessä varmistettava niin pienituloisen nopea hoitoon pääseminen kuin asiakasmaksujen kohtuullisuus, ottamalla käyttöön yksi yhtenäistetty 760 euron maksukatto. Koulutusjärjestelmään on panostettava kaikilla asteilla muun muassa subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamisella ja esiopetuksen laajentamisella, ja samalla pidentämällä oppivelvollisuusikää 18 vuoteen. Vanhempainvapaajärjestelmän uudistus tukee hoivavastuiden tasa-arvoisempaa jakoa, ja lainsäädäntöä on uudistettava erovanhempien tasa-arvoisen aseman ja vanhemmuuden turvaamiseksi.

Työvoimapolitiikkaa lähdetään uudistamaan viranomaisia velvoittavaan suuntaan. Nyt velvollisuudet on sysätty ensi sijassa työttömille, joihin kohdistetaan monia pakotteita ja sanktioita. Työttömälle taattuja oikeuksia erilaisiin palveluihin on laajennettava. Työvoimahallinnolle on turvattava sellaiset resurssit, että ne voivat selviytyä tehtävistään ja työttömien oikeusturvaa on parannettava. 

Kirjoittaja on vasemmistoliiton puheenjohtaja