Mainos

LHC-hiukkaskiihdytin käynnistyy uudelleen vasta syksyllä

Kaikkien aikojen voimakkain hiukkaskiihdytin ei käynnistykään tutkijoiden mukaan uudelleen ennen syyskuun loppua. Aiemmin Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cern on arvioinut, että kiihdytin olisi voitu käynnistää jo kesällä.

Ranskan ja Sveitsin rajalla sijaitseva LHC-kiihdytin hajosi viime vuonna heliumvuodon takia vain muutaman päivä sen jälkeen, kun Cern oli käynnistänyt sen. Kiihdyttimen korjaaminen maksoi 20 miljoonaa euroa.

Cern on työstänyt LHC-kiihdytintä yli vuosikymmenen reilun 10 000 työntekijän voimin. Cernin uusi johtaja Rolf-Dieter Heuer kertoi haastattelussa tammikuussa olevansa edeltäjäänsä varovaisempi käynnistämisen suhteen.

LHC:n avulla on tarkoitus löytää aineen pienimpiä osasia eli alkeishiukkasia, joita ei ole voitu aiemmin havaita. Kokeiden toivotaan myös valottavan maailmankaikkeuden syntyhetken tapahtumia.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.