Hakkuri Olli-Pekka Ojansivu tehtaili 16 pistettä, kun Suomi voitti perjantaina Kanadan suoraan kolmessa erässä lentopallon miesten Maailmanliigassa. Suomi vei C-lohkon ottelun Tampereella eränumeroin 25-18, 25-17, 26-24.
- Kai tämä oli paras pelini tällä kaudella, ainakin kun voitettiin 3-0. Kolme hyvää peliä on pelattu putkeen, Ojansivu sanoi.
Kokkolan Tiikereiden kanssa jatkosopimuksen äskettäin tehnyt Ojansivu loisti sekä hyökkäyspelissä että syöttäjänä. Suomi karkasi toisessa erässä 15-7-johtoon hänen syöttövuorollaan, ja myös kolmannessa erässä Ojansivun rooli oli suuri Suomen noustessa takaa erävoittoon.
Suomi sai otteluun takaisin lepovuorossa viime viikonloppuna olleet hakkuri Urpo Sivulan, passari Mikko Eskon ja yleispelaaja Antti Siltalan, mutta kukaan kolmikosta ei saanut peliaikaa.
- On hieno juttu, että kilpailu kiristyy taistelussa MM-kisapaikoista. Mutta elän tätä päivää, vielä ei jaeta MM-kisalippuja, sanoi Suomen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo.
Suomi pelaa syyskuussa MM-lopputurnauksessa Puolassa.
Uudistus toi hyökkäysvoimaa
Mikko Oivasen siirtyminen hakkurista yleispelaajaksi on lisännyt Suomen hyökkäysvoimaa. Vastustaja ei voi keskittää torjuntaa mihinkään, kun molemmilla laidoilla on kova iskijä. Myös yleispelaaja Olli Kunnarin iskut viivan takaa keskeltä toivat myös tehoja.
Kunnari teki Suomelle 10 ja Oivanen 9 pistettä. Molemmat keskitorjujat Jukka Lehtonen ja Konstantin Shumov tekivät 7 pistettä, passari Eemi Tervaportti 6 pistettä.
- Kaksi hakkuria antaa paljon vaihtoehtoja, kenelle antaa palloa. Tällä kokoonpanolla peli todella sujui, mutta arvioikaa te, kuinka hyvin, Tervaportti evästi kuulijoita.
Ojansivulle ainakin sopisi, jos Tervaportti olisi passarina. Yhteispeli toimi todella hyvin.
- Eemi heittää nopeaa passia laitaan, se sopii hyvin. En ihan vielä usko, että tällä kokoonpanolla pelattaisiin MM-kisoissa koko ajan, mutta varmasti tämä on yksi vaihtoehto, Ojansivu sanoi.
Kolmen pisteen voitolla Suomi säilytti vielä mahdollisuudet Australiassa heinäkuussa pelattavaan Maailmanliigan lopputurnaukseen. Suomen pitää täydet pisteet lopuista kolmesta ottelustaan, ja Belgian pitää lauantaina jäädä nollille Australian vieraana.
Lentopallon Maailmanliigan C-lohko:
Belgia 9 6 3 20 Kanada 9 5 4 14 Suomi 9 4 5 12 Australia 9 3 6 8