Lennonjohtajien lakko päättyi

Lennonjohtajien viisi viikkoa kestänyt lakko on päättynyt. Ilmailulaitos ja Lennonjohtajien liitto pääsivät iltapäivällä sopuun palkoista. Lennonjohtajien palkat nousevat tänä ja kahtena seuraavana vuonna yhteensä noin 13 prosenttia. Neljännen sopimusvuoden palkoista sovitaan myöhemmin.

Lennonjohtajat joutuivat tinkimään poikkeuksellisen kovista palkkavaatimuksistaan, mutta saavat silti huomattavasti enemmän kuin mihin muut työntekijäryhmät ovat viime vuosina joutuneet tyytymään.

Viisi viikkoa kestänyt noin 250 lennonjohtajan lakko päättyi maanantaina, kun valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johtamissa neuvotteluissa saatiin aikaan neljän vuoden mittainen sopimus.

Viimeinen sunnuntaina kello 14 alkanut neuvottelurupeama venähti muutaman lyhyen tauon kanssa yli vuorokauden mittaiseksi. Sovittelijan huoneesta purkautui iltapäivällä joukko toinen toistaan väsyneemmän näköisiä neuvottelijoita.

Lennonjohtajien palkat nousevat tänä ja kahtena seuraavana vuonna yhteensä noin 13 prosenttia. Neljännen sopimusvuoden palkat ratkaistaan myöhemmin samalla, kun palkkausjärjestelmän uudistaminen toteutuu.

Tänä vuonna lennonjohtajien palkat nousevat noin kolme prosenttia, ensi vuonna keskimäärin seitsemän prosenttia ja vuonna 2001 jälleen noin kolme prosenttia.

Lennonjohtajien yhdistys oli tavoitellut saatuun nähden noin kaksinkertaisia korotuksia. Yhdistyksen puheenjohtaja Sakari Jämsä luonnehti uuden sopimuksen korotuslinjaa niin, että "sen kanssa voi elää".

Jämsä vihjaili kuitenkin siihen suuntaan, että jotkut saattavat tämän jälkeen "tehdä henkilökohtaisen ratkaisun" ja lähteä parempien palkkojen perään ulkomaille.

Vapaat säilyvät, ei työsuhdeautoja

Lennonjohtajien runsas viikko sitten hylkäämä sovintoehdotus olisi tuonut lähes saman, noin kahdentoista prosentin korotuksen kolmen vuoden aikana.

Jämsän mukaan ratkaiseva ero on kuitenkin siinä, että nyt työaikoihin ei tule muutoksia, kun hylättyyn sovintoesitykseen sisältyi kahdentoista vapaapäivän myyminen 1200 markan palkankorotusta, ns. sitoutumispalkkiota, vastaan.

Lennonjohtajat jäävät edelleen ilman vaatimiaan työsuhdeautoja. Liikenneministeriöltä he saivat lupauksen, että Ilmailulaitoksen työilmapiiriä ja -oloja aletaan selvittää yhteisessä työryhmässä.

Kallis, mutta ymmärrettävä

Ilmailulaitoksen pääneuvottelija, hallintojohtaja Erkki Pitkänen piti maanantaina allekirjoitettua sopimusta tyydyttävänä, vaikka myönsikin, että kallis se on verrattuna muiden ryhmien sopimuksiin. Pitkäsen mielestä on kuitenkin ymmärrettävää, ettei ratkaisu voi yli viiden viikon lakon jälkeen ja sopimuksen pituuden huomioon ottaen pysytellä muiden tasolla.

Lentoliikenteen arvioitiin palaavan normaaliksi vasta loppuviikosta. Lennonjohtajilla on tiistaiaamusta lukien 48 tuntia aikaa palata töihin, eli torstaiaamuun. Poikkeuksena on Tampereen aluelennonjohto, jonne paluun on tapahduttava jo 24 tunnin kuluessa tiistain aamusta. Viisi viikkoa ja vajaan vuorokauden kestäneen lakon laskua maksetaan joka tapauksessa pitkään. Pitkäsen mukaan lakon kokonaiskuluja ei ole vielä ehditty laskea. Hän muisteli, että alkuvaiheessa arvioitiin, että kulut olisivat 550000 markkaa päivässä.

Lennot alkavat Helsinki-Vantaalta

Ilmailulaitos sanoo pystyvänsä aloittamaan lakon aikana pysähdyksissä olleen lentoliikenteen rajoituksin vuorokauden tai kahden sisällä. Täysin normaaliksi lentoliikenteen arvioitiin kuitenkin palautuvan vasta ensi maanantaina.

Tämä tarkoittaa samalla sitä, että lakon loputtua Helsinki-Vantaan lennonjohto toimii huomenna ja keskiviikkona - tosin rajoitetusti - aikavälillä klo 6-11 ja klo 13-01. Etukäteen ilmoitetut charter-lennot, kaukoreitit ja muut jo ennalta ilmoitettu ulkomaan lennot voivat näin operoida jälleen Helsinki-Vantaalla.

Huomenna ja keskiviikkona lennetään lisäksi Vaasan ja Tukholman, Oulun ja Tukholman välillä sekä päivittäin edestakainen lento Kuopion, Jyväskylän ja Tukholman välillä. Keskiviikkona lennetään edestakainen reitti Arkangelin, Murmanskin, Rovaniemen ja Luulajan välillä.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat