Leijonien yhteistapaamisessa ruuhkaa

Jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jaloselta löytyi helppo vastaus siihen, miten maajoukkueen yhteistapaaminen keskiviikkona Helsingissä kiinnosti peräti 45 kiekkoilijaa.

- Kutsussa vähän vinkattiin, kiinnostaako Vancouver 2010, Jalonen murjaisi.

Jere Lehtisen, Saku ja Mikko Koivun, Ville Peltosen sekä esimerkiksi Jarkko että Tuomo Ruudun oli siis helppo irtautua terasseilta, kala-apajiltaan ja rantasaunoiltaan. Paikalla oli myös paljon nuorta kaartia 1987 syntyneiden Oskar Osalan ja Tuukka Raskin tapaan.

Harva paikalla olleista on kuitenkaan maajoukkueryhmässä Jalosen päävalmentajadebyytissä 6.-7. syyskuuta, jolloin pelataan ensimmäinen jääkiekkoilun Finnkampen, Suomi-Ruotsi-kaksoismaaottelu.

- Otteluissa pyritään antamaan näyttöpaikkoja SM-liigan lupauksille, Jalonen näkee.

Lähtökohtana on peluuttaa vähintään yhtä pelaajaa jokaisesta 14 liigajoukkueesta. Se tuottaa pulmia, sillä HIFK, Jokerit, Kärpät, Tappara ja TPS pelaavat pohjoismaista liigaa Nordic Trophya, jonka finaaliviikonloppu on päällekkäin Finnkampenin kanssa.

- Se on probleema, mutta neuvottelemme seurojen kanssa, suostuvatko he luovuttamaan pelaajia. Muutama pelaaja voi tulla SM-liigan ulkopuoleltakin, Jalonen toteaa.

Kiprusoff yhä listoilla

Jalosen listoilla Vancouveria ja muita arvokisoja silmällä pitäen on lähes 70 pelaajaa. Kesäpäiväkutsun vinkistä huolimatta kaikki tähdet eivät päässeet paikalle. Floridasta Phoenixiin siirtynyt Olli Jokinen ilmoitti Jaloselle jo matkanneensa Yhdysvaltoihin.

- Kiprusoffin Miikkaan oltiin yhteydessä, mutta hänelle tuli jokin este. Pidämme häntä silti yhä potentiaalisena ehdokkaana joukkueeseen, Jalonen kommentoi pitkään maajoukkuekuvioista sivussa ollutta maalivahtia.

- Kaiken kaikkiaan en halua miettiä, tuleeko joku, vai eikö tule. Sitten otamme jonkun muun tilalle, ei sen kummempaa, Jalonen jatkoi.

Tähtäin vain voitossa

Jalonen näkee Leijonilla yhä vahvaa menestyspotentiaalia tulevissa arvokisoissa. Radikaaleja muutoksia peli- tai valmennustapaan ei ole tarkoitus tehdä Doug Sheddenin yksivuotisen päävalmentajakauden päätyttyä.

- Runko on hyvällä mallilla, pientä hienosäätöä tehdään toki. Kisoissa on silti oltava valmis tekemään nopeita päätöksiä, jos tilanne sitä vaatii. Suomi ei voi lähteä turnauksiin tavoittelemalla muuta kuin voittoa. Meillä on siihen yhtäläiset mahdollisuudet muiden kärkimaiden kanssa, Jalonen uskoo.

Maajoukkue testasi jutustelutuokion jälkeen pelisilmäänsä pokeripöydässä. Pelaajia olisi riittänyt vaikka keskinäiseen rullalätkämatsiin, mutta NHL- ja eurooppalaisseurojen vakuutukset eivät tainneet sitä sallia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat