Leijonat loistaa erityisesti yhdellä osa-alueella – "Kossu on todistanut sen"

Leijonat aloittaa oman olympiaurakkansa Etelä-Korean Pyeongchangissa torstaina, jolloin vastaan asettuu Saksa. Lähtökohtaisesti Suomen joukkue kuuluu isompien ennakkosuosikkien joukkoon miesten jääkiekkoturnauksessa. Erityisesti yksi osa-alue on vahvoilla kantimilla.

Leijonat ei nimittäin anna lainkaan tasoitusta maalivahtiosastolla. Lähtökohtainen ykkösveskari Mikko Koskinen kuuluu aivan Euroopassa pelaavien veräjänvartijoiden eliittiin.

Tähän näkemykseen yhtyy 10 kauden ajan NHL:ssä pelannut ja nykyään HIFK:ta edustava maalivahti Niklas Bäckström.

– ”Kossu” on ollut jo monta vuotta huipulla. Hän oli World Cupissa mukana ja hän on torjunut muun muassa MM-kisoissa. Pitää kuitenkin muistaa se, että hän pelaa tällä hetkellä yhdessä Euroopan parhaimmassa joukkueessa (Pietarin SKA:ssa). Siellä hän pääsee joka päivä harjoittelemaan aivan Euroopan parhaiden pelaajien kanssa, Bäckström sanoo Koskisesta MTV Sportille.

– Kossu on todistanut sen, että hän on erittäin hyvä maalivahti, Bäckström sanoo ytimekkäästi.

Bäckström ja Koskinen olivat samassa joukkueessa mukana keväällä 2016 Pietarin ja Moskovan MM-kisoissa. Bäckströmin mukaan hän on seurannut tarkalla silmällä Koskisen otteita.

– Hänen torjumistavassa on todella paljon ideaa. Siinä on selkeästi mietitty eri asioita.

– Hienoa nähdä, että miten hänellä homma toimii sitten tuolla Etelä-Koreassa, Bäckström pohtii olympiaturnauksen alla.

Leijonien urakka olympialaisissa lähtee liikkeelle torstaina Suomen aikaan kello 05.10.

Lue myös:

    Uusimmat