Lehti: Yllätysromanssi - Olli Saarela ja Jenni Banerjee yhdessä

Julkaistu 21.04.2009 07:53

Elokuvaohjaaja Olli Saarela, 44, ja näyttelijä Jenni Banerjee, 28, ovat löytäneet toisensa.

Yllätysromanssista uutisoi Iltalehti, jonka tavoittama Banerjee vahvisti huhun pitävän paikkansa.

– Kyllä me seurustelemme Ollin kanssa, tumma kaunotar kertoi.

Myös Olli Saarela myönsi romanssin olevan totta.

– Olemme toki tunteneet pitkään, jos useita vuosia. Tässä muodossa suhteemme on kuitenkin tuore. Olemme tapailleet aina kun Jenni on ollut käymässä Jenkeistä, Saarela sanoi.

Jenni Banerjee on tavannut jo Saarelan lapsiakin. Hän kuitenkin korostaa asuvansa Suomessa käydessään siskonsa luona, joten avoliitto kaksikon kohdalla ei ainakaan vielä ole ajankohtainen.

Molemmat uskovat, että tulevaisuudessa myös yhteinen työprojekti voi olla mahdollinen.

Olli Saarelan avioero kansanedustaja Tanja Karpelasta tuli voimaan viime vuoden kesäkuussa.

Jenni Banerjee seurusteli aikoinaan vuosia suomalaisen joogaopettaja Petri Räisäsen kanssa, ja pariskunta myös asui yhdessä New Yorkissa.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Olli Saarela