Lehti: Suosikkiselostaja salasi Linna-kutsunsa vaimoltaan

Sinivalkoinen ääni, selostaja Antero Mertaranta yllättyi saamastaan Linna-kutsustaan, Ilta-Sanomat kertoo. Selostajalegenda ei ollut vielä tiistai-iltaan mennessä paljastanut asiaa vaimolleen.

Mertaranta kertoo Ilta-Sanomille hämmentyneensä kutsusta. Jopa Pirjo-vaimolle asia oli vielä jäänyt ilmoittamatta.

– Kutsu on tietysti hieno asia. Täytyy nyt varmasti kertoa (Pirjo-vaimolle) ja tarvitseehan Pirjon ryhtyä leninkiä hankkimaan, selostaja naurahtaa Ilta-Sanomille.

16 vuoden kokemuksella toimittajan hommia tehnyt Mertaranta ei itse osannut sanoa, minkä vuoksi hän sai kutsun Tarja Halosen itsenäisyyspäivävastaanotolle. Hän kuitenkin muistaa tavanneensa presidentin ohimennen Pekingin olympialaisissa.

– En ole kilvoitellut mitenkään kutsun perään, joten täysi mysteerio tämä minulle on, Mertaranta sanoo kiitollisena kutsusta.

Antero Mertaranta on tunnettu muuallakin, kuin Suomessa. Mies esiintyi viimeksi Tsekin Ostravassa keihään olympiavoittajan Barbora Spotakovan kanssa, joka oli innostunut Mertarannan selostuksista keihäsfinaalissa. Tsekissä kultamitaliselostuksesta tuli iso juttu.

– Sain äskettäin tunnetun tsekkiläisen rokkibändin levyn, jossa on käytetty minun selostustani, selostajalegenda nauraa Ilta-Sanomille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat