Lehdet: Max Verstappen solmi jättiläismäisen jatkosopimuksen Red Bullin kanssa – "Käytännössä hänen palkkansa tuplaantuu"

Hollantilainen De Telegraaf ja brittiläinen Daily Mail uutisoivat Max Verstappenin ja Red Bullin päässeen sopuun uudesta, pitkästä ja rahakkaasta jatkosopimuksesta. Verstappenin nykyinen, tammikuussa 2020 solmittu sopimus Red Bullin kanssa ulottuu kauden 2023 loppuun.

Telegraaf kertoo juttunsa otsikossa, että Verstappenin uusi sopimus olisi "F1-historian suurin". Daily Mail taas kertoo omien tietojensa pohjalta tuoreen sopimuksen pitävän Verstappenin Red Bullilla "yli 30-vuotissyntymäpäivänsä". Verstappen täyttää 30 vuotta syyskuussa 2027.

Tiedot sopimuksen taloudellisista yksityiskohdista ovat F1:lle ominaiseen tapaan pelkkiä arvioita. Daily Mail kirjoittaa Verstappenin kohdalla 40 miljoonan punnan eli noin 48 miljoonan euron vuosiansioista.

Daily Mailin tietojen mukaan Verstappen ja Red Bull pääsivät sopimuksen ehdoista yksimielisyyteen viime viikolla Barcelonassa ajetuissa talvitesteissä ja sopimus allekirjoitettiin eilen tiistaina tallin tehtaalla Milton Keynesissä.

– Kaikki on sovittu. Max pysyy tallissa pitkän aikaa, jopa viisi lisävuotta. Tämän myötä hän on saamassa myös merkittävän palkankorotuksen. Käytännössä hänen palkkansa tuplaantuu, Daily Mailin haastattelema nimetön sisäpiirilähde sanoo.

Viime kaudella ensimmäisen maailmanmestaruutensa voittanut Verstappen, 24, valmistautuu parhaillaan jo kahdeksanteen kauteensa F1-sarjassa. Hän debytoi ykkösissä Toro Rossolla vuoden 2015 Australian GP:ssä ollessaan vasta 17-vuotias. Red Bullille Verstappen siirtyi kauden 2016 viidenteen osakilpailuun, Espanjan GP:hen, jonka hän myös voitti.

Red Bullin odotetaan vahvistavan Verstappenin jatkosopimuksen vielä tämän viikon aikana. 

Lue myös:

    Uusimmat