Leena Lander palkitaan Ranskassa

Pohjoismainen kulttuuri on valokiilassa Les Bor ales -festivaalilla, kun kirjailija Leena Lander palkitaan vuoden parhaasta Ranskassa ilmestyneestä pohjoismaisesta teoksesta.

Pohjoismaat

Lander saa Prix Nordique -tunnustuksen romaanistaan Iloisen kotiinpaluun asuinsijat. Palkinto on 20 000 frangia eli noin 18 000 markkaa. Kirjan kääntäjä Anne Colin du Terrail saa 5 000 frangia, noin 4 500 markkaa.

Lander matkustaa Normandian Caeniin vastaanottamaan palkintonsa 18. marraskuuta. Hän osallistuu myös siellä pidettävään Les Bor ales -kulttuurifestivaaliin, joka järjestetään yhdeksännen kerran. Palkinto jaetaan nyt neljättä kertaa.

Iloisen kotiinpaluun asuinsijat on ranskantajalle jo kolmas Landerin käännös. Edelliset Tulkoon myrsky ja Tummien perhosten koti ilmestyivät vuosina 1997 ja 1995. Iloisen kotiinpaluun asuinsijat on ilmestynyt myös ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi ja saksaksi. Seuraavaksi romaani julkaistaan Italiassa ja Hollannissa.

Caenin festivaalille matkaavat pohjoismaisista kirjailijoista myös Matti Yrjänä Joensuu ja ruotsalainen Per Olof Enqvist. Molempien ranskannokset kilpailivat Prix Nordique -palkinnosta.

Pohjolan näyteikkuna

Les Bor ales -juhla alkoi yhdeksän vuotta sitten pohjoismaisen kirjallisuuden katselmuksena. Vuosien mittaan tapahtuma on laajentunut pohjoismaisen kulttuurin monipuoliseksi esittelyksi.

Suomalaisen kirjallisuuden lisäksi festivaalilla esittäytyvät mm. tanssija-koreografit Tero Saarinen ja Virpi Pahkinen, elokuvaohjaaja Ilppo Pohjola sekä valokuvaajat Stefan Bremer ja Arno Rafael Minkkinen.

Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus on koonnut näyttelyn, jossa esitellään Mika Waltarin tuotantoa ja hänen suhdettaan Ranskaan. Katselmus nähtiin lokakuussa Suomen Ranskan-instituutissa Pariisissa, nyt on vuorossa Caen. Waltari viihtyi ja oleskeli Ranskassa pitkään. Läpimurtoromaaninsa Suuri illusioni hän kirjoitti Pariisissa.

Kaikkiaan kirjailijan tuotannosta on ilmestynyt ranskaksi 17 teosta. Caenin jälkeen näyttely on esillä ranskalaiskaupunkien kirjastoissa. Ilppo Pohjolan takautuvien töiden katselmus antaa ranskalaisille läpileikkauksen elokuvaohjaajan tuotannosta.

Valokuvaajista Stefan Bremer esittäytyy Beautiful Carrots -näyttelyllään. Les Borealis -festivaalin ohjelmaa kuvittavat Arno Rafael Minkkisen valokuvat.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat