LeAnn Rimes: What a Wonderful World

Julkaistu 01.12.2004 11:51(Päivitetty 21.12.2004 10:58)

(Curb Records 2004)

LeAnn Rimes: What A Wonderful WorldLeAnn Rimes: What A Wonderful WorldCopyright MTV Oy 2004

Vain reilut parikymppinen LeAnn Rimes on etenkin kotimaassaan Yhdysvalloissa iso tähti. Neitokaisen ensimmäinen levytys ilmestyi jo vuonna 1993.

Rimes on elävä esimerkki henkilöstä, jonka ura on pohjustettu lapsitähtikisoilla. Kierrettyään kisoja 11-vuotiaasta, osui kohdalle dallasilainen dj ja promoottori Bill Mack. Mack oli tehnyt jo 1960-luvulla biisin nimeltä Blue. Muun muassa Kenny Robertsin levyttämä versio osui Mackin mielestä tuolloin 13-vuotiaalle Rimesille kuin nyrkki silmään. Mies oli oikeassa, sillä Blue-sinkusta tuli hitti etenkin kantripiireissä ja tie tähtiin alkoi.

LeAnn Rimesin ura sai maailmanlaajuisen jättipotkun vasta vuosituhannen vaihteessa. Tuolloin leffa Coyote Ugly niitti mainetta eri puolilla maailmaa – kuten myös Rimesin vokalisoima teemabiisi Can’t Fight the Moonlight.

Nyt, kolme studioalbumia ja paria kokoelmaa myöhemmin on tehty joululevy. Tämä tuntuu olevan Yhdysvalloissa jollain tavalla menestyksen mitta. Kun tarpeeksi iso stara, niin tehdään joko hyväntekeväisyyslevy tai joululevy – tai molemmat.

Levy kuitenkin ylittää odotukset. Aloitusraita, perinteinen Rockin’ Around the Christmas Three, on tehty hyvin autenttisesti -60-luvun malliin. Muitakin tunnettuja jouluviisuja levyltä löytyy; Bing Crosbyn ikihitti White Christmas sekä useidenkin artistien levyttämä Have Yourself a Merry Little Christmas.

Albumin ehdoton helmi on kuitenkin slide-kitaroilla höystetty ja hämyistä blues-meininkiä tihkuva Just Love Me. Mukana on nimekkäitä muusikoita. Kitarassa on useilla raidoilla mukana itsekin hittejä rustannut Robbie Nevil. Rummuissa esiintyy puolestaan Princen leivistä tunnettu naismättäjä Sheila E.

Jos unohdetaan arviot tämän levyn tarpeellisuudesta, niin muuten siitä on enimmäkseen hyvää sanottavaa. Kappaleet eivät ole ihan loppuun kaluttuja. Tosin mielestäni nimiraidaksi nostettu Louis Armstrong –hitti What a Wonderful World olisi voinut jäädä tekemättä. En myöskään ymmärrä, mitä tekemistä sisäkannen kuvilla on joulun kanssa. Niissä Rimes keikistelee hyvin paljastavissa kutimissa, mutta mikä tärkeintä, tonttulakki päässä.

teksti: Timo Väkimies

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki