Kumparelaskija Lauri Lassilan kausi päättyi pahaan kaatumiseen Pyhätunturilla järjestetyssä Kukkulan Kuningas -kilpailussa.
Lassilan toinen suksi meni krossikisassa portin väärältä puolelta tiukassa mutkassa, ja miehen polvi vääntyi pahasti monen laskijan rytäkässä.
Lassilan polvi muljahti sen verran pahoin, että edessä on leikkaus keskiviikkona Helsingissä. Lassilaa odottaa myös puolen vuoden kilpailutauko ja tiivis kuntoutusjakso.
Päättyneessä maailmancupissa neljänneksi sijoittuneen Lassilan loppukausi on ollut muutenkin murheellinen. Japanin Madaraossa järjestetyssä maailmancupin kilpailussa kaatuminen johti aivotärähdykseen.
Lassilan ansiolistalla ovat myös edellisen kauden maailmancupin kakkostila ja 1999 MM-kisojen hopeamitali.
(STT)