Lappiin jopa -30 – Jäämeren kylmä ilmamassa kaappaa Suomen hyytävään puristukseen

Pekka Pouta:"Talvi tulee, oletko valmis?"– tältä näyttävät pakastavat ja talviset sääkartat 5:17
Pekka Pouta: "Talvi tulee, oletko valmis?" – tältä näyttävät pakastavat ja talviset sääkartat

Jäämeren hyytävä puristus laskee lämpötiloja koko Suomessa perjantaista alkaen.

Kylmimmät oltavat tulevat olemaan Pohjois-Suomessa. Lapissa lämpötila voi laskea jopa 30 pakkasasteeseen, kertoo MTV:n meteorologi Pekka Pouta.

Etelä-Suomi on pysytellyt pitkälti plussan tai hyvin kevyen pakkasen tuntumassa syksyn mittaa. Nyt jäämeren hyytävä puristus ei anna armoa etelän asukkaillekaan.

– Talvi alkaa Etelä-Suomessa perjantaina. Sitä ei tiedä kuinka monta viikkoa talvi loppujen lopuksi kestää, Pouta kertoo.

– Lähivuorokausien aikana ja pitkälle ensi viikkoon meidän päällä on sama ilmamassaa kuin pohjoisella Jäämerellä, eli samankaltaista kuin Venäjän ja Jäämeren rajalla.

Pakkastilanne alkaa kehkeytymään torstaista alkaen. Tuolloin viimeinen voimakas matalapaine lipuu Suomen yli kohti Venäjää. Sitten alkaa tapahtua.

– Matalapaine antaa noin 15 senttiä lunta maan keskiosaan. Se nostaa hetkeksi lämpöisen viiden asteen lämpötilan etelärannikon ja Etelä-Suomen ylle. Sitten alkaa lähestyä kylmää ilmaa, Pouta kertoo.

Perjantain vastaisena yönä pieni sadealue voi jättää maan valkoiseksi etelässä ja kaakossa. Tämän jälkeen Jäämereltä tuleva kylmän viileä virtaus valtaa Suomen.

Minkälainen sää on viikonloppuna?

Pakkaset paukkuvat viikonloppuna, Pouta kertoo.

Pohjois-Suomessa pakkanen kiristyy aina taivaan ollessa selkeä 20 asteeseen, jopa 30 asteeseen.

– Heikohko pohjoisvirtaus pitää koko Suomen pakkasella. Ylimmilläänkin Lapissa lämpötila on viikonloppuna 15 astetta. Pakkasta on kunnolla päivisinkin etelässäkin.

Hetkellinen helpotus voi tulla tiistaina, jolloin sadealue yrittää Suomeen. Tuolloin lämpötilat voivat hetkeksi käydä plussan puolella etelässä. Pidemmällä tähtäimellä lämpenemistä ei kuitenkaan näy.

– Kohti jäisempää ja lumisempaa tässä mennään. Ei pitkässä ennusteessakaan pariin viikkoon tahdo näkyä mitään isompaa lämpenemistä, Pouta summaa.

Lue myös:

    Uusimmat