Länsimetron työmaa tulessa - "aiheuttaa vaarallista savua"

Helsingin Lauttasaaressa metrotyömaalla riehuu tulipalo.

Helsingin keskuspelastusasemalta kerrotaan, että palo on syttynyt työmaalla aiemmin tänään tehtyjen räjäytysten seurauksena. Tulessa on kumiset matot, joita käytetään räjäytyksissä suojana. Palo on ulkotiloissa tunnelin suuaukolla.

Paikalle on lähetetty kahdeksan Helsingin pelastuslaitoksen yksikköä ja kaksi yksikköä Länsi-Uudeltamaalta sekä poliisi.

– Tunnelia tarkastetaan parhaillaan ja ihmisiä ei tämän hetken tietojen mukaan ole tunnelissa, päivystävä palomestari Kimmo Tuominen kertoi yhdeksän aikaan illalla.

Kohteeseen on myös tilattu yksityinen nosturi, joka on matkalla. Nosturin tehtävä tulee olemaan raskaiden kumimattojen siirteleminen.

Paikalle on kerääntynyt myös runsaasti yleisöä. Pelastuslaitokselta huomautetaan, että vaikkeivät liekit uhkaa sivullisia, palava kumi on vaarallista hengittää.

– Kumimattojen palo on erittäin sitkeä ja sen sammuttaminen vie aikaa. Sivullisille palosta ei ole vaaraa. Ihmisiä kehotetaan kuitenkin pysymään pois savusta.

Sammutustöiden uskotaan vievän myöhään iltaan. Palosta muodostuva savu on erittäin sankkaa ja näkyy silminnäkijöiden mukaan kauas.

Poliisi tekee tapauksesta palonsyyntutkinnan.

Silminnäkijän mukaan savua on erittäin runsaasti eteläisessä Lauttasaaressa asti.

Helsingin pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta klo 20 aikaan. Pelastuslaitoksen mukaan noin tuntia aiemmin työmaalla oli tehty räjäytyksiä.

Sankka savu näkyy Espooseen saakka.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat