Länsi-Lapissa eniten lunta – Helsinki tulee kakkosena

Länsi-Lappi on Suomen runsaslumisin alue. Kittilässä on 82 sentin lumikerros, paikoittain lunta on jopa yli metrin.

Yllättäen Helsingissä mitattiin toiseksi paksuin lumikerros koko maassa. Ilmatieteen laitoksen mukaan pääkaupungin lumipeite oli tiistaina 62 sentin paksuinen. Lumisateet ovat etelässä kuitenkin heikkenemässä, eikä lumiennätys näytä täyttyvän.

Helmikuun toisen päivän lumiennätys, 68 senttiä, on vuodelta 1966, ja sentin päähän siitä päästiin vuonna 1982, selvitti Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelun meteorologi Niina Niinimäki.

Lumi on Lapin kultaa

Etelässä ihmiset harmittelevat runsasta lumentuloa. Lumi sekoittaa liikenteen, katujen auraus tökkii ja rakennukset alkavat kärsiä paksun lumikerroksen alla. Lapissa lumi edistää matkailua.

– Runsas lumentulo tarkoittaa tänne hyvää ja pitkää hiihtokevättä. Luonnonlumi on tärkeää hiihtotuotteille ja myös esimerkiksi moottorikelkkailulle. Tietenkin matkailijoille se on iso asia, lunta täältä Lapista tullaan hakemaan. Lumi on meidän kultaa, sanoo Levin matkailun projektipäällikkö Mikko Saarinen.

Pohjoisessa toivotaan runsaslumisia talvia myös etelään.

– Emme missään tapauksessa toivo mustia talvia etelään. Runsaslumiset talvet siellä tukevat meidänkin toimintaa, Saarinen jatkaa.

Isot erot

Lumimäärissä on isoja paikallisia eroja. Turun alueella on noin puolet vähemmän lunta kuin Helsingissä. Vastaavasti Rovaniemelle on Ilmatieteen laitoksen mukaan noin puolet ohuempi lumipeite kuin Länsi-Lapissa. Oulussa on lunta vain reilut 30 senttiä, Tampereen määrä on 40 senttiä..

Lue myös:

    Uusimmat