Lakiluonnos: Paperittomille lisää terveyspalveluita - ei koske kerjäläisiä
Paperittomien terveyspalveluita ehdotetaan laajennettavaksi. Lakimuutos laajentaisi kolmansista maista tulevien paperittomien terveyspalveluja, mutta kerjäläisten oikeudet pysyisivät ennallaan.
Paperittomilla tarkoitetaan luvatta Suomessa oleskelevia ihmisiä, jotka tulevat jostain muualta kuin EU- tai Eta-maista.
Lakiluonnoksessa ehdotetaan, että riittävät terveyspalvelut taataan myös niille kolmansien maiden kansalaisille, joilta puuttuu oleskelulupa. Heille tulisi taata kiireellisen sairaanhoidon lisäksi ammattihenkilön välttämättömiksi arvioimat terveyspalvelut kuten pitkäaikaissairauksien hoito ja raskauteen liittyvät palvelut.
Romaniasta ja Bulgariasta tulevia kerjäläisiä lakimuutos ei koskisi.
–Se olisi juridisesti erittäin hankalaa. Meitä koskee Euroopan unionin yhteisölainsäädäntö. EU-kansalaisia ei yhdenvertaisuuskysymysten vuoksi voida kohdella toisistaan poikkeavasti, selvityshenkilö Aino-Inkeri Hansson sanoo.
Kerjäläisille taattaisiin edelleen lähinnä kiireellinen hoito.
Muualta kuin EU- ja Eta-maista tulevat paperittomat voisivat saada hoitoa tätä laajemmin. Lakiehdotuksen mukaan alaikäisille taattaisiin kaikki samat terveyspalvelut kuin Suomessa asuvillekin lapsille. Oikeus terveyspalveluihin olisi samanlainen kuin turvapaikanhakijoilla.
Valtio korvaisi kunnille kustannukset, jotka terveyspalvelujen järjestäminen aiheuttaisi.
Lakiluonnos pyritään käsittelemään jo tällä hallituskaudella. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa jo tänä vuonna.
Sosiaali- ja terveysministeriö teetti lakiluonnoksen sen jälkeen, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvitti paperittomien terveydentilaa alkuvuodesta. THL arvioi, että Suomessa oleskelee noin 1500 paperitonta.
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää