Laitilan henkirikoksesta epäilty mies vangittu – viisikymppisen naisen ruumis löytyi kerrostaloasunnosta

Käräjäoikeus on vanginnut Varsinais-Suomen Laitilassa henkirikoksesta epäillyn miehen todennäköisin syin epäiltynä taposta, kertoo Lounais-Suomen poliisi.

Viisikymppinen nainen löytyi kuolleena Laitilassa kerrostaloasunnosta vappuna. Tapon epäillään tapahtuneen 27.–30. huhtikuuta välisenä aikana.

Poliisi esitti epäiltyä vangittavaksi, ja Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi epäillyn miehen todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä tappoon.

Jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Minna Vuori kertoo MTV Uutisille, että uhri ja tekijä olivat toisilleen entuudestaan tuttuja, mutta heillä ei ole sukulaisuussuhdetta.

Poliisi ei kommentoi tekotapaa tai tarkempaa tekopaikkaa tai- aikaa tutkinnan tässä vaiheessa.

Teosta epäillään vuonna 1965 syntynyttä miestä, joka on aiemmin tuomittu taposta ja kahdesta törkeästä pahoinpitelystä.

Poliisi jatkaa tutkintaa ja odottaa lausuntoja. Vuoren mukaan poliisi on kuullut epäiltyä. Hän ei kommentoi, onko epäilty kertonut teolleen motiivia.

– En kommentoi sisältöä, mutta sanotaan, että hän on ollut yhteistyöhaluinen.

Asiasta aiemmin uutisoineen Iltalehden mukaan rikos tapahtui Laitilassa Garpintiellä.

Juttua päivitetty kello 12.22.

Lue myös:

    Uusimmat