Mainos

Lainat kaikkiin tarkoituksiin - Huomioi tämä sopivaa lainatarjousta etsiessäsi

Kuka tahansa saattaa kohdata elämässään tilanteita, joissa rahantarve on äkillistä ja yllättävää. Tarve saattaa koskea esimerkiksi remonttia, lomamatkaa tai vaikkapa yllättäviä laskuja. Ellei säästöjä ole, käännytään tavallisesti erilaisten lainojen ja luottojen puoleen. Oli tarkoituksena sitten hakea pienempää pikalainaa tai tuntuvampaa remontti- tai autolainaa, on lainatarjousten kilpailuttaminen ja vertailu aina järkevää parhaiden lainaehtojen löytämiseksi. Tänä päivänä kilpailutusta ei tarvitse tehdä itse, vaan tarjolla on palveluita, jotka tekevät sen hakijan puolesta vain yhdellä hakemuksella.

Lainojen korot selviävät vertailemalla

Kun kyseessä ovat vakuudettomat lainat, voivat niiden nimelliskorot olla alkaen vain 4 %. Suomessa on määrätty tämän tyyppisten lainojen korkokatoksi 20 %, jota ne eivät saa ylittää. Korkoja vertaillessa kannattaa kuitenkin nimelliskoron lisäksi kiinnittää huomiota myös todelliseen vuosikorkoon, johon sisältyvät myös muut lainanhoitoon liittyvät kulut kuten avausmaksut tai nostopalkkiot. Niiden myötä se saattaa nousta jopa 38 prosenttiin, joten edullisin lainasopimus ei välttämättä löydy pelkän nimelliskoron perusteella. 

Muun muassa nordsek.com tekee yhdellä lainahakemuksella vertailun eri luotonmyöntäjien välillä niin, että hakija saa helposti tietoonsa kaikki lainoihin liittyvät tiedot. Lainan lopullisissa kustannuksissa voi säästää merkittäviäkin määriä, kun kilpailuttaa ne ja kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin.

Luotonmyöntäjien riskiarvio

Luotonmyöntäjien on arvioitava luottoa hakevan henkilön taloudellista tilannetta ja mahdollisuuksia selviytyä luoton takaisinmaksusta sovitun aikataulun mukaisesti. Riskiarviointiin kuuluu useita eri tekijöitä, joita voidaan tarkastella hakijan täyttämän hakemuksen perusteella. Näihin kuuluvat esimerkiksi hakijan tulot, varallisuus, velat ja maksukyky. Luotonmyöntäjien on myös selvitettävä hakijan luottohistoria ja mahdolliset aiemmat maksuongelmat. Kun riski on alhainen, luotonmyöntäjät pystyvät tavallisesti tarjoamaan edullisempia lainoja.

Luotonmyöntäjät arvioivat riskejä hieman eri asioihin painottaen, sillä toisilla vaakakupissa painaa eniten hakijan tulojen määrä, kun toisilla taas mahdolliset aiemmat velat. Maksuhäiriömerkintä nostaa riskin tavallisesti niin korkeaksi, ettei lainaa pystytä myöntämään. Riskiarvion perusteella luotonmyöntäjillä onkin oikeus hylkätä lainahakemus tai tarjota pienempää summaa kuin alunperin pyydettiin. Lainan ehdot voivat olla tiukemmat tai korot hieman korkeammat sellaiselle hakijoille, joiden kohdalla riski on suuri. Lainavertailuun tarkoitettua palvelua käyttäessä onkin hyvä täyttää hakemus alusta lähtien tarkoin ja rehellisesti, jotta potentiaaliset luotonmyöntäjät saavat realistisen kuvan hakijan maksukyvystä.

Huomioi lainan käyttötarkoitus

Vakuudettomia lainoja voi tavallisesti hakea 1 000-60 000 euron suuruisina summina, joten hakemusta ennen hakemuksen täyttöä on kannattavaa pohtia lainan käyttötarkoitusta ja siihen realistisesti tarvittavaa rahasummaa. Vaikka suuri rahasumma saattaa tuntua houkuttelevalta, on hyvä muistaa, että se pitää maksaa myös sovitusti takaisin. Liian pienen summan lainaaminen taas saattaa johtaa siihen, ettei se katakaan kaikkia välttämättömiä kuluja, jolloin joudutaan hakemaan toinen laina eri luotonmyöntäjältä. Tällöin molempien lainojen yhteenlasketut korkokulut voivat nousta melko tuntuviksi.

Yhteenvetona, hakijan tulisi huomioida eri lainojen korkokulut, käsittelymaksut ja muut ehdot sopivaa lainatarjousta etsiessään. Lainavertailuun tarkoitettua palvelua käyttämällä nämä oleelliset tiedot saa helposti useilta luotonmyöntäjiltä vain yhdellä lainahakemuksella.

Lue myös:

    Uusimmat