Lähde: Ilves tekemässä SM-liigaan kovan kaappauksen
Tampereen Ilves on tshekkimedian mukaan onnistumassa kaappaamaan ensi kauden ryhmäänsä kovia tehoja HC Vitkovicessa paukuttaneen hyökkääjä Dominik Lakatosin.
Tshekkisivusto iSport.cz kertoo, että Lakatosin lähtö Vitkovicesta näyttää tällä hetkellä todennäköiseltä ja kohteena olisi nimenomaan Ilves.
23-vuotias Lakatos oli runkosarjassa ostravalaisjoukkueen paras pistemies tehtyään 48 runkosarjaottelussa tehot 23+19=42. Pudotuspeleissä Vitkovice romahti ensimmäisellä kierroksella 2-0-johdosta ulos HC Brnon voitettua kolme seuraavaa ottelua.
Lakatos on New York Rangersin kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2017. Hän debytoi tällä kaudella myös Tshekin maajoukkueessa Euro Hockey Tourilla sekä Venäjän että Ruotsin turnauksissa.
Sama lähde kertoo, että Vitkovice olisi havitellut Tapparaan täksi kaudeksi palannutta maalivahti Dominik Hrachovinaa riveihinsä, mutta kakkosvahdin asemaan Tampereella juuttunut Hrachovina ei kuitenkaan ole toistaiseksi tarttunut haaviin.
Ilta-Sanomat uutisoi alkuviikosta, että Ilves on hankkinut ensi kauden miehistöönsä SM-liigan pistepörssin ykkösmiehen, HPK:n Petri Kontiolan.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
Lataa lisää