USA 2004. Ohjaus: Joel ja Ethan Coen. Käsikirjoitus: Joel ja Ethan Coen, William Rosen alkutekstin pohjalta. Tuotanto: Joel ja Ethan Coen, Barry Sonnenfeld. Kuvaus: Roger Deakins. Leikkaus: Joel ja Ethan Coen. Pääosissa: Tom Hanks, Irma P. Hall, Marlon Wayans, J.K. Simmons, Tzi Ma, Ryan Hurst, Diane Delano, George Wallace. Kesto: 104 min.
Alexander Mackendrickin vuonna 1955 ohjaama mainio rikoskomedia Naisentappajat on saanut arvoisensa uusintaversion. Veljesten Joel ja Ethan Coenin omintakeinen huumori yhdistyy alkuteoksen brittinokkeluuteen yllättävän nasevasti Ladykillersissä , jonka nimi on tällä kertaa jätetty suomentamatta. Onnistuminen ei ole itsestäänselvyys, etenkin kun pääosan esittäjän on pitänyt täyttää Sir Alec Guinnessin kunnioitettavat saappaat. Suuren yleisön suosikki Tom Hanks, joka on viimeiset parikymmentä vuotta lähinnä rypistellyt otsaansa spektaakkeleissa, onnistuu yli odotusten ja tekee tervetulleen paluun juurilleen slapstick-komedian pariin.
Coenit ovat säilyttäneet William Rosen herkullisen alkuperäiskäsikirjoituksen keskeiset elementit, mutta viilanneet sitä sopivasti omaan, viistoon suuntaansa. Uinuvasta englantilaiskaupungista rikosralli on siirtynyt nykyajan Mississippiin, raivoraittiiseen ja gospel-kirkkojen täyttämään joenrantalähiöön, jonka ainoa paheiden pesä, pelikasino, kelluu joessa. Sen tahtoo ryöstää professoriksi itseään tituleeraava eksentrikko G.H. Dorr (Hanks), joka kerää kasaan sakin eri alojen asiantuntijoista ja muuttaa vuokralle vanhenevan leskirouvan Marva Munsonin (loistava Irma P. Hall) luo. Suunnitelmana on kaivaa talosta tunneli ryöstökohteeseen, joskin uteliaalle rouvalle selitetään hänen kellarissaan järjestettävän säännöllisiä "orkesteriharjoituksia".
Soittotaidottoman kamariorkan jäsenet edustavat ammattikuntien lisäksi eri rotuja: on kasinon siivoojaksi eli sisäpiirimieheksi pestautuva musta moottoriturpa Gawain (Marlon Wayans), itämaisiin tappokonsteihin erikoistunut Kenraali (Tzi Ma), yltiöisänmaallinen räjähde-ekspertti Garth Pancake (J.K.Simmons) sekä imbesilli futispelaaja Lump Hudson (Ryan Hurst), jonka vahvuutena ovat tietysti lihakset. Tunnelinkaivuu etenee vastoinkäymisistä ja menetetyistä sormista huolimatta, mutta suurimmaksi esteeksi muodostuu vuokraemäntä, joka ei olekaan niin harmiton kuin aluksi olisi voinut kuvitella… Vaan tokihan viisi raavasta miestä suoriutuu yhden kiltin uskovaisen pikkunaisen nitistämisestä?
Kuten elokuvista Fargo (1996), Big Lebowski (1998) ja Voi veljet, missä lienet? (2000) voi päätellä, Coenin veljekset ovat erikoistuneet sysimustaan huumoriin, tarkkanäköiseen americana-satiiriin ja hupaisasti ylilyötyihin karikatyyrihahmoihin. Kaikkia näitä ja vähän enemmän löytyy myös Ladykillersistä, jonka henkilöt ovat kotoisin enemmän makaaberista aikuistensadusta kuin tosimaailmasta. Tarkoin valittu miljöö, uskonnollisesta hurmoksesta elävä puhtoyhteisö (josta kaatopaikkajätteet kuskataan lautoilla pois), tarjoaa mehukkaan lähtökohdan ihmisluonnon ihmeellisyyksien ja mädännäisyyksien tarkasteluun. Ilohymneistä täyttyvä kirkko on rahanahneelle professori Dorrille vielä vastenmielisempi paikka kuin vankila – ja kuinkas sitten kävikään?
Ohjaajien tavaramerkkeihin kuuluvista uskomattomista monologeista saadaan nauttia heti johdannossa. Syvääkin sakeamman Etelän murteella pamlaava Irma P. Hall tilittää patalaiskoille konstaapeleille "hipitihop-musiikin" kauhistuttavasta turmiollisuudesta mustalle nuorisolle. Tätä seuraa tekohampailla ja mitä riemastuttavimmalla brittiaksentilla varustetun Hanksin satuilu kunnianarvoisista matkoistaan halki akateemisen maailman. Taidonnäytteet alustavat tahtiaan kiihdyttävää tapahtumavyörytystä, josta ei ruumiita saati ruumiineritteitä puutu.
Coenit ovat rakentaneet vahvasti itsensä näköisen, karskin mutta hilpeän, höpsön mutta satiirisesti kutkuttavan kunnianosoituksen klassikolle. Kiitos siitä!
Teksti: Tuuve Aro