Lääkäripomo arvioi, että koronan hoidossa on otettu opiksi: ”Näiden avulla on jo pelastettu henkiä”

4:20
Näin HUS:in johtajaylilääkäri kommentoi koronatilanteen pahenemista.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri valmistautuu viime kevään kaltaiseen koronapotilaiden määrän kasvuun.

Arvio on, että tehohoitoon päätyy vuoden lopussa kymmeniä henkilöitä.

HUS:in alueella on aloitettu voimakkaat rajoitustoimet, mutta kestää joitain viikkoja, ennen kun potilasmäärät lähtevät niiden seurauksena laskuun.

Toimien puremisen ehtona on, että ihmisen noudattavat niitä.

– Siitähän tämä on viime kädessä kiinni, johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoo.

Joka viides sairaalahoitoon joutunut teholle

Mäkijärvi muistuttaa, että vaikka koronavirus iskee voimalla yleensä iäkkäämpiin ja perussairauksista kärsiviin, joutuu sairaalahoitoon myös perusterveitä ja nuorempaa ikäluokkaa.

Siksi kaikkien kannattaa välttää tartunnan saantia. Sairaalahoitoon joutuvista tehohoitoon joutuu arviolta viidennes.

Mäkijärvi on kuitekin tyytyväinen siihen, että sairaanhoitohenkilökunta osaa hoitaa koronaa paremmin kevään ja muun maailman oppien pohajlta.

Hoidossa osataan estää verisuonitukoksia, hoitaa vakavia keuhkotulehduksia kortisonilla ja muuten hoitaa vakavan taudin iskemäksi joutunutta.

– Uskon että näiden avulla on jo pelastettu henkiä ja tullaan jatkossakin näin tekemään, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja