Mainos

Laaja selvitys: Raskauden terveyshyödyt näkyvät vielä vuosikymmeniä synnytyksen jälkeen

10:21

Naisten verenpaine laskee jonkin verran raskauden aikana, mutta onko sillä pitkäkestoisia vaikutuksia terveyteen, ei ole ollut varmaa. Nyt aiheesta on tehty suuri ja laadukas selvitys, ja sen perusteella verenpaineen lasku saattaa monilla olla jopa pysyvä.

Videolla keskustellaan kotisynnytyksestä.

Norjalaistutkijoiden tulokset julkaistiin European Journal of Epidemiology -lehdessä, ja niiden mukaan naisten verenpaine laskee hieman ensimmäisen raskauden aikana, mutta tulevissa raskauksissa vaikutus ei enää ole yhtä suuri.

Käytännössä ero naisiin, jotka eivät olleet synnyttäneet, oli noin 3 mmHg systolisessa ja 2 mmHg diastolisessa verenpaineessa. Ennen raskautta naisten verenpaineet olivat samalla tasolla.

Pitkäkestoisia ja jopa pysyviä muutoksia

Ero pieneni vuosien varrella, mutta synnyttäneiden verenpaine oli muutaman pykälän alhaisempi vielä viisikymppisenäkin, mikä viittaa pitkäkestoisiin ja mahdollisesti jopa pysyviin muutoksiin.

Tutkimuksessa havaittu verenpaineen lasku oli riittävä, jotta sillä voi vuosien varrella olla vaikutus naisten riskiin sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin tai aivoverenkiertohäiriöihin.

Verenpainetta nostavat tekijät voivat vaikuttaa lasten hankkimiseen

Norjalaisten tulokset ovat uskottavia, mutta niitä kannattaa silti lukea varoen. On esimerkiksi mahdollista, että samat seikat, jotka nostavat naisten verenpainetta, myös vaikuttavat siihen, kuinka todennäköisesti he hankkivat lapsia.

Tutkimukseen osallistui runsaat 23 000 naista.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja