KUVAT: Tältä näyttää uusi Suomen korkein asuinrakennus

Tampereen tornihotelli avataan huomenna. Hotelli sijaitsee Tampereen rautatieaseman läheisyydessä, 140-vuotiaan veturitallin yhteydessä.

88 metriä korkea Solo Sokos Hotel Torni on Suomen korkein asuinrakennus, kerrotaan SOK:n matkailu- ja ravintolaliiketoimintayhtiöstä Sokotelista.

Hotellissa on 25 kerrosta ja 305 huonetta. Sokotelin mukaan hankkeen kokonaisarvo on noin 56 miljoonaa euroa.

Hotellinjohtaja Mikko Kankaanpää kertoo, että kantavana teemana on tamperelaisuus. Esimerkiksi hotellin alakerran ravintolan sisustus kunnioittaa manserockia.

– Hotellissa esillä ovat Tampereen teollinen perintö sekä kaupungin rikas kulttuuri musiikista ja kirjallisuudesta näyttämötaiteeseen, sanoo Kankaanpää.

Avajaisjuhlassa Pate Mustajärvi esiintyy hotellin kattoterassilla.   

Ennen tornihotellin valmistumista Suomen korkeimman asuinrakennuksen titteliä kantoi Vuosaaressa oleva Cirrus-tornitalo. Cirruksessa on 26 asuinkerrosta, sen korkeus on 87,5 metriä.

Suomen korkein hotelli avataan 2:15


Lue myös:

    Uusimmat