Kuvat: Ruotsin Måns yritti euroviisuihin jo 8 vuotta sitten – mikä siloposki!

Ruotsia euroviisuissa edustavalla Måns Zelmerlöwillä on pitkä historia laulukilpailuissa.

Ennakkosuosikin asemaan Wienin euroviisuissa noussut Ruotsin Måns Zelmerlöw aloitti muusikonuransa osallistumalla Ruotsin Idols-kilpailuun vuonna 2005. Hän oli silloin 18-vuotias ja sijoittui kilpailussa viidenneksi.

Seuraavana vuonna hän otti osaa Ruotsin Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun.

Ensimmäisen kerran Måns pyrki euroviisuedustajaksi 20-vuotiaana vuoden 2007 Melodifestivalenissa, jossa valitaan Ruotsin edustaja. Hän sijoittui tuolloin toiseksi kappaleellaan Cara Mia.

Seuraavan kerran hän yritti euroviisuihin vuonna 2009 kappaleella Hope & Glory, mutta jäi tuolloin neljänneksi.

Seuraavana vuonna 2010 Måns juonsi Melodifestivalenin yhdessä Christine Meltzerin kanssa. Laulajanuransa ohessa Måns onkin tehnyt paljon juontotöitä Ruotsissa ja esiintynyt myös musikkaaleissa.

Lauantaina selviää, miten Måns Zelmerlöwin ja Ruotsin käy euroviisujen finaalissa.

Lue myös:

    Uusimmat