Kuvat: Mikael Forssellin loma alkoi – koko perhe suuntasi heti Espanjaan

Jalkapalloilijan Metti-vaimo kertoo blogissaan perheen kesänviettosuunnitelmista.

Mikael Forssell asuu vaimonsa Metti Forssellin ja perheen vuoden ikäisen tyttären Lilianin kanssa Saksassa.

Kun Mikaelin jalkapakkokausi päättyi, matkusti pieni perhe lomailemaan Espanjaan.

Metti kirjoitti pitkään odotetusta lomasta blogissaan.

– Miten ihanaa onkaan aloittaa pitkään odotettu loma ja lähteä yhdessä perheen kanssa rentoutumaan. Suunnitelmia emme ole paljon tehneet, fiiliksen ja jaksamisen mukaan mennään. Luulempa, että päivämme tulevat pitkälti kulumaan altaalla ja rannalla löhöillen, Metti suunnitteli ennen matkaa.

Hän on myös julkaissut Instagram-tilillään kuvia lomalta. Ensimmäisessä kuvassa ollaan tosin vasta kentällä, ja Lilian-tytär näyttää pitävän vanhempansa kiireisinä.

Tiistaina Metti kuitenkin julkaisi toisen kuvan, josta päätellen perhe on ehtinyt päästä lomatunnelmaan.

Kuvassa näkyvät aurinkolasit, kahvimuki, aurinkorasva sekä kotelossaan oleva iPad.

Metti kertoo blogissaan perheen loman jatkuvan Espanjan jälkeen Suomessa.

– Ihanaa päästä taas pitkästä aikaa omaan kotiin ja tutuille kotikulmille. Läheisten ja ystävien lisäksi olen innoissani myös Helsingistä! Helsinki on upea kaupunki ja varsinkin kesällä se puhkeaa kukkaan.

– Odotan jo, että pääsen taas nauttimaan kaikista suosikki ravintoloistani, kahviloista, puistoista, kaduista, toreista, kaupoista, kaikesta! hän kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat